24

Yllätyn suuresti kun huomaan seisovani omassa pihassani. Katselen ympärilleni jokseenkin epäuskoisena mutta kyllä, tämä on oma taloni ja oma pihani. Hymy syttyy hitaasti mutta varmasti kasvoilleni. Olen selvinnyt kotiin. Käännyn ja halaan Tohtoria. Joka mutisee jotain, että oikeasti minun tulisi halata Jackia mutta en välitä siitä nyt. Tohtori on kuitenkin se joka minut tänne toi ja joka myös minut täältä vei. Jack kaappaa minut syleilyynsä kun irrottaudun Tohtorista ja halaa minua, hihitellen jotain mustasukkaisuudesta mutta en saa selvää mitä toinen mutisee. Ei se mitään, olen kotona ja elossa.  Tohtori hymyilee meille, selvästi tyytyväisenä itseensä.

”Mitä siellä oikein tapahtui?” Kysyn Tohtorilta.

”Me keskustelimme.” Onpas informatiivinen vastaus.

”Ja sitten päätit juosta Tardikseen ja katsoa selviämmekö me juoksusta? vai?”

”Jotain sen suuntaista. Mutta täällä ollaan! Taas! Onpas sinulla kiva talo, en kauheasti ehtinyt katsella sitä kun viimeksi kävimme täällä.” Tohtori vaihtaa hienosti puheenaihetta. Seuraan Tohtorin katsetta ja huomaan, että olohuoneen ikkunaan on tullut pieni pää. Mauno! Voi ei, toisella on varmaan ollut kauhea ikävä. Vaikka sanovat ettei koirilla ole ajantajua, että on sama onko poissa minuutin vai viikon. Silti uskon, että toisen on ollut kova ikävä kun olen ollut monta päivää poissa. Hihkaisen ääneen ja huidon ikkunaan ja samassa jo juoksen ovelle. Kaivan taskustani avaimia, kiroan mielessäni, että pitää raahata mukana niin montaa avainta koska en taaskaan löydä kotiavainta niin äkkiä kuin haluaisin. Vihdoin ovi aukeaa ja kuulen tuulikaapin oven takaa tuttua uikutusta. Avaan oven ja sieltä ilmestyy pieni, iloinen koirapoika. Kovin huisputtavainen ja onnellinen siitä, että häntä ei ole unohdettu sinne yksin ikiajoiksi. Polvistun ja saan noin miljoona pusua. Lässytän jotain täysin päätöntä maunolle ja kuulen kuinka takani minulle nauretaan mutta en välitä siitä. Juuri nyt välitän vain siitä, että olen kotona. Ehjänä, yhdessä palassa ja elossa. Sillä kaikkina hetkinä se ei ole ollut mitenkään itsestäänselvää, että tämä päättyisi näin. Mauno kyllästyy minuun kun huomaa taaempana seiskoskelevat miehet ja ryntää tervehtimään näitä. Jään seisomaaan siihen, katsomaan kuinka Jack nauraa Tohtorille joka leikkii jo hippaa Maunon kanssa. Pöhköt. Katseeni tavoittaa Jackin katseen ja hetken, piinallisen hetken ajan en tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. En tiedä voiko suhteemme jatkua, onko meillä yhteistä tulevaisuutta. Mutta kun Jack kävelee luokseni ja ottaa minua kädestä, hymyilen. Nauramme yhdessä Tohtorille ja Maunolle. Toiset ovat niin iloisia. Seisomme siinä kunnes Tohtori käskee Mauno palaamaan luokseni ja kumma kyllä, ehkä ensimmäistä  kertaa eläissään Mauno ymmärtää ja tulee viereeni istumaan.

”Jack, pidä huolta Rainasta ja Raina, koita sinä vähän katsoa Jackin perään.” Tohtori sanoo ja vetää perässään Tardiksen oven kiinni ennen kuin ehdimme reagoida mitenkään.

23

River ohjaa meidät isohkoon huoneeseen jonka katseenvangitsija on kaunis takka jossa palaa tuli. Toisissa olosuhteissa voisin haluta istua sen edessä ja lämmitellä mutta nyt tyydyn ihastelemaan sen kauneutta kauempaa sohvalta johon minut ohjataan istumaan. Viereeni istutetaan toiselle puolelle Jack ja toiselle Tohtori ja Riverille tuodaan tuoli jonka hän asettaa sohvamme eteen. Mukavan ahdistavan oloista menoa. Sohvalla istuva kolmikkomme odottaa, että River kertoisi mistä tässä on kyse mutta hän tyytyy tarkkailemaan meitä. Nauttien selvästi valta-asemastaan. En olisi koskaan osannut kuvitella Riveriä tuohon rooliin missä hän on nyt mutta toisaalta, en olisi osannut kuvitella itseänikään istumaan tähän sohvalle näiden kahden väliin. Niin se elämä vaan yllättää käänteillään. Mietin miksi River halusi minut mukaan tähän kuvioon, miten minä oikeasti tähän kaikkeen liityn. Koska jokin syy siihen on oltava, en suostu uskomaan, että se oli vain sattumaa. Jostain syystä River halusi juuri minut. Ei hän muuten olisi pistänyt Jackia tarkistamaan taustojani. Tässä on nyt jotain mistä en saa kiinni ja se häiritsee minua. Olen tottunut yhdistämään pisteitä, ratkaisemaan arvoituksia ja palapelejä.  Siinä minä olen hyvä ja tämä on sellainen arvoitus. Mutta jotta voi ratkaista arvoituksen, tulee tietää mahdollisimman monta palaa. Ja nyt minulta selvästi pimitään joitakin paloja ja haluaisin tietää miksi ja mitä. Hieman häiritsevästi Tohtori vaikuttaa täysin rauhalliselta, istuu tuossa ihan rauhassa eikä tee elettäkään jotta selvittäisi mistä on kyse ja miksi olemme täällä. Ja kuitenkin se perimmäinen syys miksi me tässä olemme, on Riverin ja Tohtorin keskinäinen suhde, siitä olen varma. Se on jotenkin se punainen lanka tässä nyt. Mutta miten, sitä en vielä tiedä mutta selvän aion siitä saada. Jotenkin. Huoneessa on täysin hiljaista, kukaan ei sano mitään. Katselen takassa palavaa tulta, tuli on niin rauhoittava elementti. Vaikka myös pelottavakin. Hiljaisuus jatkuu aikansa, kukin tuntuu odottavan, että joku muu alottaisi keskustelun mutta kukaan ei tee sitä. Kaikki odottavat ja ovat hiljaa. Kyllä tämäkin minulle sopii. Vaikka haluankin tietää mistä on kyse niin ei tässä nyt niin hengenhätä ole, kiire on jo ohi. Etsintä on päättynyt, ainakin siltä näyttäisi. Tilanteen saama käänne on kuitenkin yllättävä, en olisi uskonut, että tämän kaiken takana olisi River. On niin paljon kysymyksiä joihin haluan vastauksen mutta kerrankin olen valmis odottamaan niitä, kerrankin aion olla kärsivällinen. Hätkähdän hieman kun River rikkoo hiljaisuuden sanomalla jotain mitä en kuule tai en saa selvää mitä hän sanoo. Ilmeisesti Tohtoriltakin menevät nämä sanat ohi koska hän pyytää Riveriä toistamaan sanansa.

”Oletko ollut tyytyväinen Rainaan, sitä minä sinulta kysyin rakas Tohtori” River sanoo. Ajattelinkin, että kuulin nimeni mutta en ollut lainkaan varma. Coctailkorva kuitenkin helisi ja reagoi.

”Miten niin tyytyväinen?” Tohtorin äänestä kuuluu kärkäs sivusävy. Ei selvästikään pidä keskustelun avauksesta mikä huolettaa minua jonkin verran.

”Siten niin, että onko hänestä ollut apua? Siksi hänet tähän valittiin.” River sanoo katsoen minuun hymyillen. Hymyilen takaisin vaikka tiedän, että hymyni ei ole mitenkään kovin iloinen tai kaunis tällä hetkellä. En aio yrittää olla jotain mitä en ole ja tällä hetkellä olen hyvin ärtynyt tilanteesta. En pidä siitä, että en tiedä mistä on kyse. Että minut on sotkettu tähän syystä jota en tiiä.

”Apua? On. Hyvin me olemme pärjänneet, vai mitä Raina?” Tohtori sanoo siirtäen pallon minulle. Mietin hetken mitä vastata.

”Kyllä. Olemme kumpikin hengissä eikä Unnur tai Jackikaan ole päässyt vielä hengestään. Joten sanoisin, että varsin hyvä suoritus ajan herralta ja amatööriltä.” Jackia naurattaa, näen sen hänen silmistään mutta häne tekee selvästi kovin töitä pitääkseen naamansa peruslukemilla. Hän osasi lukea sanoistani sen rivien välissä olevan viestin, että en ole tyytyväinen tilanteeseen. Miksi olisinkaan.

”Hyvä hyvä. Valintani siis osui oikeaan. Kiitos sinullekin Jack. Ai niin Raina, kertoiko Jack sinulle minun pikku toimeksiannostani hänelle?” River tuntuu luottavan siihen, että Jack ei ole kertonut ja saisi pasmamme sekoitettua tällä. Aion pelata mukana, tätä peliä voi pelata kaksi. Loihdin kasvoilleni hämmästyneen ilmeen ja esitän täysin tietämätöntä tilanteesta.

”Miistä toimeksiannosta?” sanon katsoen muka hyvin häkeltyneenä Jackista Riveriin ja Riveristä Jackiin. Jack ymmärtää mistä on kyse ja leikkii mukana, myöskin. Jack näyttelee loistavasti ihmistä jolla on synnillään jotain mitä ei saisi kertoa ja jonka kertominen voisi sekoittaa pahasti asioita. Riverin kasvoilla on ilme jonka tarkoitusperää ei ole vaikea arvata, hän selvästi nauttii aiheuttamastaan sotkusta. Tai siitä sotkusta jonka hän kuvittelee aiheuttaneensa. Vaikka en vieläkään oikein osaa suhtautua siihen, että Jack on nuuskinut asioitani, en aio antaa Riverille sitä tyydytystä, että hän saisi minut tolaltani asiasta kertomalla.

”Ai ai Jack, nyt taisi ottaa ohraleipä.” River sanoo hymyillen viekkaasti Jackille. Joka osaa näyttää hyvin syylliseltä ja panikoituneelta loistavasti.  Yritättäen viestiä kasvoillaan Riverille, että tämä ei kertoisi mitä aikoo kertoa, pitäen kiinni sanattomasta sopimuksestamme, että me muka emme ole käyneet sitä keskustelua jonka Tardiksessa kävimme. Tuntuu hyvältä olla edes osin niskan päällä. Pienetkin ilot ovat tässä kohtaa valtavia loikkauksia meidän suuntaamme, kaikesta on otettava nyt hyöty irti ja mietitttävä miten me voimme käyttää tietojamme Riveriä vastaan eikä toisin päin. Katselen Jackia ja Riveriä silmät suurena, odottaen kumpi kertoisi mistä on kyse. Tohtori katselee tiukasti varpaisiinsa, ilmeisesti se tietää, että olemme puhuneet ja pelkää paljastavansa juonemme jos katsoo Riveriin. Ja parasta olisi nyt, että tuo ei paljasta meitä, sitä ei katsota nyt hyvällä. Mutta Tohtori pelaa kiltisti mukana ja pitää itsensä erossa keskustelusta.

”Niin. Minä kaipasin hieman tietoja sinusta Raina. En ollut aivan varma oletko sopiva tarkoituksiini joten piti selvitellä muutamia seikkoja ennen kuin pystyin tekemään lopullisen päätöksen. Itse en voinut tätä tiedonhankintaa tehdä, olen liian näkyvä hahmo ja olisit luultavasti tunnistanut minut liian helposti. Lisäksi minut tuntee liian moni taho jotta kykenisin liikkumaan hiljaisuudessa. Joten pyysin palvelusta rakkaalta, pitkäaikaiselta ystävältä jonka tiesin olevan sopivampi tähän työhön. Joka on saanut siihen koulutuksenkin. Nimittäin Jackia.” River sanoo viimeiset ihan pienen hiljaisuuden jälkeen, kuin tehostaakseen niiden merkitystä ja painumista minun mieleeni. En reagoi hetkeen mitenkään ja kovasti yritän pienessä päässäni miettiä, että mitä minä tähän sanon. Joten tuijotan Riveriä ja sitten Jackia. Jack näyttää hyvin pitkälti siltä, että olisi saanut selkäänsä tai jäänyt kiinni karkin varastamisesta.Loihdin kasvoilleni hämmästyneen, raivostuneen ja närkästyneen ilmeen. Se onnistuu varsin helposti, pelottavankin helposti oikeastaan siihen nähden, että en ole kuitenkaan mikään näyttelijä. Mutta sisälläni kuplii kaikkia noita tunteita, ne eivät vain ole suunnattu nyt siihen kohteeseen mihin River toivoisi niiden olevan suunnattuna. Vaan ne on suunnattu häneen itseensä. Riveriin.

”Oli helppoa houkutella Jack tähän tehtävään ja antaa ymmärtää, että siitä riippuisi paljon. Tohtori on Jackille niin kovin tärkeä, kovin monin tavoin jos ymmärrät mitä tarkoitan ja ei tarvinnut paljon vihjata, että Tohtori olisi vaarassa jos tätä tehtävää ei tehtäisi niin Jack jo tarttui toimeen. Ja kun Jack on hieman ennalta-arvattava ja minä puolestaan tehnyt pohjatyöni, valitsin kohteen joka varmasti kiinnostaisi häntä. Eli sinut Raina.” En tiedä pitäisikö tässä olla muka imarreltu, sitä River varmaan ajaa takaa mutta en aio siihen ansaan nyt tipahtaa kyllä. Siinähän toivoo.

”Jack-muru on niin helppo. Ei millään pahalla muruseni, mutta sinä olet. Tiesin, että sinä kokisit Rainan houkuttelevana kohteena ja kiinnostuisit hänestä muutenkin kuin ystävänä. Ja se tarjosi minulle loistavan aseen sinua ja Rainaa vastaan.” River nauraa pahaenteisesti. Valitettavasti tässä nyt ase taitaa kääntyä sinua itseäsi vastaan, mietin mielessäni mutta olen edelleen hiljaa. Muka typertyneenä. Jack yrittää nousta vierestäni mutta painan hänet takaisin sohvalle. Tavalla jonka River tulkitsee väärin, vihaisena reaktiona vaikka olen lähinnä huvittunut Jackille ja raivoissani Riverille.

”Nyt sitten pikkulinnut ovat laulaneet korviini, että sinä olet ihastunut Rainaan, Jack. Mutta mikä mahtaa olla Rainan reaktio tähän nyt kun tietää kaiken. Voisin kuvitella, että mieli muuttuu ja tunteet sen mukana.” River sanoo sarkastisena. Enää en voi mitään itselleni, en kykene enää pidättelemään itseäni vaan purskahdan nauruun. Hysteerisenä koska tilanne on niin mielettömän koominen. Ja nautin niin äärettömän paljon Riverin reaktiosta sillä nyt hän tuijottaa minua suu auki. Ja Jackia joka yhtyy nauruuni ja halaa minua.

”Voi River. Olet myöhässä. Ja sinun kannattaa hankkia uusia pikkulintuja, ne eivät selvästikään ole asioiden tasalla enää. Eivät ole kertoneet sinulle kaikkea tarpeellista tietoa ja katso mihin se johti.” Sanon minkä naurunpurskahduksiltani saan sanottua. Riverin kasvoilla tyrmistys alkaa muuttua vihaksi mutta en välitä siitä. Sitä saa mitä tilaa ja toinen on nyt kyllä tilannut tämän. Ihan itse ja joutuu nyt itse korjaamaan sadon.

”Minä kerroin Rainalle kaiken jo. Nämä ovat jo vanhoja tietoja hänelle. Eikä se näyttänyt hänen tunteitaan kauheasti muuttavan,  ainakan siitä suudelmasta päätellen minkä häneltä sain kerrottuani sinulta saamastani tehtävästä.” Jack sanoo Riverille virnistellen. Tohtorikin uskaltaa taas katsoa muualle kuin kenkiinsä ja varpaisiinsa ja hymyilee voitonriemuisesti. Vaikkakin mulkaisee vähän Jackia kun tämän pitää kerskua suudelmallamme. Ilme Riverin kasvoilla kiristyy kiristymistään ja näyttää hetken siltä, että kohta tulee räjähdys. Mutta se jää tulematta, sen sijaan River ei selvästikään ole lainkaan iloinen asioiden saamasta käänteestä. Hän ei odottanut tätä. Tartun Jackia kädestä, tuntuu hyvältä kun toinen on siinä ja tiedän, että en ole yksin. Vaikka en minä Tohtorin kanssakaan  yksin ollut mutta nyt oloni on erilainen. Nyt minulla tuntuu olevan taas toivoa elämässä, uskoa huomiseen ja se on jotain mitä en ole kokenut vuosiin. En Innisin kuoleman jälkeen.

”Vai niin. Varsin ovelaa, Jack, varsin ovelaa.” River sanoo hampaita kiristellen. Tuntuu hyvältä nähdä tilanteen kääntyvän häntä itseään vastaan.

”Eikö vain! Olen itsekin varsin ylpeä itsestäni tällä kertaa.” Jack sanoo muikeasti hymyillen. Tohtoria selvästi naurattaa tämä keskustelu muta hän hienosti hillitsee itsensä eikä sekaannu tähän. Tulee vielä sekin hetki kun hänen ja Riverin tulee setviä välinsä joten luulen, että Tohtori nauttii hetken tauosta ja ajasta jolloin voi miettiä rauhassa itse mistä on kyse. Selvästi närkästyneenä River kiinnittääkin huomionsa Tohtoriin joka nostaa kädet pystyyn.

”Tämä on nyt sinun ja Rainan välinen asia, minua on turha sotkea tähän.” Tohtori nauraa. Hymyilen Tohtorille ja olen iloinen siitä, että tapasin hänet siellä kirjastossa.

”Mutta River, on meilläkin asioita kesken. Joista meidän pitää puhua. Kuten kirjani. Tiedän, että se on sinulla. Miksi tämä kaikki häslinki? Olisit saanut minut luoksesi helpommallakin tavalla. Ja ilman sivullisia uhreja.” Tohtori toteaa hiljaa.

”Mutta ei se olisi ollut puoliksikaan näin hauskaa!”

”Hauskaako tämä on sinusta ollut? Minä en nähnyt mitään hauskaa siinä, että Urpon poika kuoli sinun miestesi toimesta. Tai että me olemme olleet Rainan kanssa huolissamme hengestämme harvasen hetki. Meillä on varsin erilaiset käsitykset hauskuudesta, huomaan.”

”Kyllä, tämä on ollut erittäin hauskaa. Etenkin nyt kun sinä olet siinä ja huomaan miten paljon tämä on sinua syönyt. Kyllä, on ollut kaiken tämän arvoista. Joskus tulee sivullisia uhreja se on vain pelin kulkua. Ei sille mitään voi. Totta kai sitä toivoisi, että ei tulisi uhreja mutta nyt ei käynyt niiin.” River vastaa tiukasti.

”En ymmärrä sinua, en lainkaan. Luulin sinun olevan samalla puolella kanssani. Nyt kuitenkin olet liittoutunut cybermanien kanssa vaikka hyvin tiedät mitä he haluavat. Tiedät, että he eivät koskaan ole luotettavia kumppaneita koska heillä on aina joku oma taka-ajatus taustalla jota eivät kerro. Suoraan sanoen en ymmärrä mikä sinuun on mennyt.” Tohtorin ääni on surullinen.

”Sanovat, että luulo ei ole tiedon väärtti. En ole koskaan väittänyt, että olisin näyttänyt kaikki puoleni sinulle. Tuliko mieleesi, että voisin olla esimerkiksi kyllästynyt leikkimään kiltisti? Että minua pännii, että tarkoitusperäni luetaan aina väärin, tein mitä tahansa?” River nousee tuoliltaan ja kävelee takan eteen. Riverin olemuksessa on jotain outoa, en oikein saa kiinni mitä. Ryhti on jotenkin, en tiedä, periksiantaneen oloinen. Katson Jackiin ja vinkkaan Riveriin päin ja tämä tuntuu huomaavan saman kuin minä. Tohtori huomaa katseiden vaihtomme ja pudistaa päätään, kuin kertoakseen, että meidän on nyt parasta pysyä tästä erosta. En kuitenkaan aio totella, en ole lainkaan varma, että Tohtori selviää tästä yksin. Enkä aio jättää Tohtoria pärjäämään yksin, me olemme tässä liemessä nyt kaikki kolme. Joten toinen saa nyt vain kiltisti ottaa apua vastaan, halusi tai ei. Puristan Jackia kädestä ja toivon, että tämä ymmärtää vinkin. En uskalla sanoa mitään jotta Tohtori ei saa vihiä siitä mitä aiomme tehdä. Koska se kieltäisi meitä kuitenkin, pahimmassa tapauksessa käskisi Riverin lähettää meidät pois ja River voisi vaikka totellakin, ei sitä tiedä mitä se tekisi.

”Miksi juuri cybermanit, sinulla olisi ollut muitakin vaihtoehtoja jos kerran olit päättänyt liittoutua jonkin viholliseni kanssa?” Tohtori kysyy, kuin pohtien ääneen.

”Miksei? Cybermanit ovat kuuliaita, helposti ohjattavia ja varma kohde siten, että he vihaavat sinua. Meillä on sama agenda joten tulemme varsin hyvin juttuun.” River vastaa, edelleen takkaan katsoen ja selkä meihin päin. Ei näe aiheelliseksi kääntyä mitä harmittelen sillä haluaisin nähdä hänen kasvonsa. Tietää josko niistä saisi jotain vihjettä siihen mitä hän ajattelee. Mutta nyt tuota mahdollisuutta ei ole.

”Helposti ohjattavia? Etkö sinä ole kuunnellut mitään mitä sinulle olen puhunut? Cybermanit tottelevat vain jos haluavat samaa kuin sinä mutta heti kun tulee ensimmäinen ryppy keskustelussa, he kääntyvät sinua vastaan”

”Miksi ajattelet, että meillä tulisi olemaan ongelmia? miten negatiivinen ajatustapa sinulla onkaan, Tohtori.”

”Minä olen kohdannut cybermanit useammin kuin sinä, River-rakas. Minä tiedän miten he toimivat ja useista yrityksistä huolimatta en ole tavannut vielä ketään joka olisi kyennyt heitä käsittelemään ongelmitta pidemmän aikaa. Jos ei tule muuten ongelmia niin cybermanit tekevät ongelmia koska pohjimmiltaan he ovat kuitenkin omia herrojaan ja haluavat sellaisina pysyä. ” Tohtori sanoo Riverin selälle. River kääntyy äkisti, kasvoillaan raivostunut ilme. Tämä ei lupaa nyt hyvää, ei lainkaan.

”Miksi minä kuuntelisin sinua? Sinulla on mielessäsi yksi asia ja vain yksi asia, sinun elämäsi ja sniun asiasi. Et sinä välitä muista, loppujen lopuksi lainkaan. Et sinä halua elämääsi ketään muita kuin itsesi. Jossain vaiheessa sinä aina työnnät kaikki pois läheltäsi.” Riverin ääni tihkuu raivoa, petetyn naisen raivoa. Siitäkö tässä onkin kyse, katsomme Jackin kanssa toisiimme hämmästyneinä. Onko Riverillä ja Tohtorilla ollut jotain säpinää? Jack puristelee päätään kun kuiskaan hiljaa kysymykseni hänen korvaansa. Hän ei siis tiedä asiasta mitään. Katson Tohtoriin mutta Tohtorin kasvoilla on ilme jota en osaa tulkita. Siinä vaihtelee viha, kipu, närkästys, hämmennys ja ahdistus. Ei siis apuja sieltä tulossa. Hetkeen kumpikaan heistä ei sano mitään, ilmassa on vain tuimaa tuijotusta ja tunnelma huoneessa on niin voimakkaan ahdistava, että tuntuu, että sitä voisi leikata tai jotain. River toipuu ensimmäisenä omista sanoistaan.
”Ei pidä käsittää niin, että minä sinua olisin havitellut. Olenhan minä nähnyt miten sinä kohtelet Jackia.” Auts, osui ja upposi. Tohtorin kasvoilla suru syvenee ja tunnen valtavaa halua asettua noiden kahden väliin, kuin kilveksi Tohtorin eteen. Tohtori on suojellut minua paljolta ja tuntuu, että nyt olisi minun aikani antaa takaisin mutta samalla tiedän, että tämä ei ole minun taisteluni eikä Tohtori antaisi minun osallistua. Siirtäisi minut vain syrjään joten pidän itseni kiltisti syrjässä. Jack silittää kättäni ja ottaa kainaloon, ymmärtää selvästi, että minun on paha olla kun joudun seuraamaan tätä vierestä.

”Se mitä tapahtuu Jackin ja minun välillä, ei kuulu sinulle River. Ja sinä tiedät sen.” Ääni on hyytävä.

”Ei ehkä kuulukaan mutta sitä on silti vaikea olla näkemättä kun se tapahtuu silmieni alla. Toinen kerjää huomiotasi ja sinä et anna kuin pieniä armopaloja silloin kun sinulle itsellesi sattuu sopimaan.” Riverin silmät kipunoivat.

”Älä puutu asioihin joista sinä et tiedä kaikkia asianhaaroja. Äläkä sotke sinun ja minun välisiin asioihin muita kuin sinut ja minut. Jack ei kuulu meidän välisiin asioihin kuten ei Rainakaan. Älä siis sotke heitä nyt tähän.” Tohtorin ääni on tuima. Kuten on katsekin. Mutta sen olisi turha yrittää kyllä lähettää meitä pois täältä, minä en ainkaan nimittäin aio liikkua mihinkään.

”Eikö Jack saa itse päättää sitä kuuluuko hän tähän vai ei?” River kysyy nyökäten Jackiin päin joka nostaa kädet pystyyn.

”Minä en sekaannu tähän, River. En lainkaan.” Jack sanoo hiljaa.

”Niin. Se on vain sinä ja minä River, ei muita. Se mitä on tapahtunut menneisyydessä meidän välillämme on mennyttä. Jos sinä puolestaan haluat puhua sinusta, se on asia erikseen. Mutta edelleenkään en ymmärrä miksi käydä näin vaikeaa reittiä asiaan kiinni?”

”Pitäähän elämässä haasteita olla. Luulin, että sinäkin pidät niistä. Ilmeisesti olin väärässä.” River toteaa.

”Et siis aio kertoa minulle mitä sinä minusta haluat? Oletko sinä mustasukkainen Jackista? Rainasta? Rosesta? Jostakusta muusta? Kerro sillä minä en nyt lainkaan ymmärrä.” Tohtori kysyy. River huokaa, selvästikään ei arvosta keskustelun saamaa käännettä sillä nyt hän ei ole enää keskustelun hallitsija vaan pallo on siirtynyt Tohtorille. Kuluu hetki ennen kuin River vastaa.

”Miksi minä olisin Jackista tai Rainasta mustasukkainen? Tai kenestäkään muustaan? Mistä sinä sellaista keksit? Mitä perusteita minulla olisi olla mustasukkainen? Sehän tarkoittaisi, että minulla olisi jotain tunteita sinua kohtaan. Kukaan ei mielestäni ole sanonut sanaakaan siihen suuntaan.” River tiuskii. Ei olekaan sanonut mutta on se kuitenkin ihan varteenotettava vaihtoehto kun tilanne nyt miettii. Ei tässä muutakaan oikein ole tarjolla edes etäisesti järkeväksi selitykseksi tilanteelle. Tohtori kohauttaa olkapäitään.

”Ei olekaan mutta käytöksesi antaa kuitenkin ymmärtää niin. Ja olenhan minä aivan mielettömän mahtava. Kuka nyt minusta ei tykkäisi?” Tohtori virnistää. Nyt mennään vaarallisilla vesillä ja toivon, että Tohtori tietää mitä tekee. Että sillä kerrankin olisi se suunnitelma olemassa.

”Ei pidä luulla itsestään liikoja, Tohtori-rakas.” River kuittaa takaisin, hyvin jäätävällä äänellä.

”Aina voi yrittää, eikö vain?” Tohtori vastaa. River vastaa tuimalla katseella eikä sano sanaakaan. Näin, emme ole pidemmällä kuin hetki sittenkään tässä keskustelussa emmekä tiedä yhtään enempää siitä miksi olemme täällä ja miksi River on meidän perässämme.

”Et siis halua kertoa miksi pistit meidät läpi tämän kaiken? Miksi Raina piti repiä omasta elämästään osaksi tätä ihmeellistä tempoilua pitkin galaksia? Mielestäni olisit sen verran hänelle velkaa, että kerrot totuuden.” Tohtori sanoo tällä kertaa lempeämällä äänellä.

”En näe mitään syytä miksi minun pitäisi kertoa sinulle tarkoitusperistäni. En ole sinulle tilivelvollinen.”

”Et olekaan, ajattelin, että jos sinussa olisi kuitenkin jotain ihmisyyttä vielä jäljellä. Mutta ilmeisesti olet ollut niin paljon cybermanien kanssa, että sen rippeet ovat karisseet.”

”Usko mitä haluat, se oikeus sinulla on. Minulla on omat syyni ja on oma asiani kerronko niitä teille.” Kierrämme hienosti kehää tämän keskustelun kanssa. Nyt on aika puuttua tähän koska muuten me olemme tässä vielä ensi viikolla ja yhtä viisaina tilanteen suhteeen kuin nytkin. Nousen paikaltani vaikka saankin Tohtorilta paljon puhuvan katseen, ihan turha yrittää nyt mitään sillä minä aion tämän nyt selvittää.

”Päätin, että en puuttuisi tähän koska selvästi tämä on asia joka on jotenkin sinun River ja sinun Tohtori välinen mutta koska te ette keskenänne keskustelemalla pääse mihinkään, minun on pakko puuttua. Te nimittäin vain kierrätte kehää nyt.” Sanon osoittaen sanani kummallekin, kumpikin katsoo minua erittäin tyytymättömänä tilanteeseen mutta se on nyt voivoi, turha kitistä. Teillä oli mahdollisuutenne ja nyt on minun vuoroni yrittää.

”Teidän on pakko puhua nyt asioiden oikeilla nimillä toisillenne suoraan. Muuten me olemme tässä vielä ensi viikollakin samassa tilanteessa. ” Pahaa mulkoilua kummaltakin.

”Minä nimittäin uskon, että teillä kummallakin on syynsä olla tässä nyt. Joista tietävät vain te kaksi, vain te kaksi voitte tämän nyt puhua halki ja puhki. River, sinä halusit jostain syystä Tohtorin tänne. Jostain syystä sinä halusit Jackin myös ja minut. Sinä valitsit tietoisesti minut jotta minä kiinnostaisin Jackia. Se puhuu sen puolesta, että sinä halusit Jackin pois tieltä. Ja Tohtorin itsellesi. Voi olla, että olen väärässä mutta siltä se nyt vain näyttää. Tohtori, jotain tunteita sinulla on Riveriä kohtaan. En tiedä minkälaisia mutta sinä et olisi siinä nyt tuossa tilassa jos hän olisi täysin yhdentekevä.” Paasaan ja tuijotan molempia vuorotellen.

”En ymmärrä mitä vihjailet, Raina. Enkä kyllä ole siltikään varma pidänkö siitä.” River sanoo.

”Suoraan sanoen en välitä pidätkö siitä, River. Kunhan vain nyt kuuntelet ja sitten puhut. Tuohon suuntaan.” Sanon ja osoitan Tohtoria.

”Sama koskee sinua Tohtori. Sinun pitää nyt jotenkin kaivaa ulos itsestäsi mitä ajattelet tuosta naisesta.”  Hiljaisuus on paljon puhuvaa ja ilmassa on närkästystä. Yhtäkkiä Tohtori ja River alkavat puhua yhtä aikaa.

”Voi nyt hemmetti sentään...”

”Minä...”

”Sano vaan, River” Tohtori sanoo hiljentyen ensin.

”Minä olen pahoillani tästä. Sotkin asiaan liikaa sivullisia, olet siinä oikeassa. Ehkä minä olen ollut mustasukkainen väleistä jotka sinulla on Jackin kanssa, en tiedä. Sen minä kuitenkin tiedän, että en minä suhdetta halua.” Äänestä kuultaa läpi pienoinen hämmennyskin. Tohtori nyökkää.

”Ymmärräthän miksi minä painostin sinua kertomaan mistä on kyse?” Tohtori sanoo pehmeästi. River nyökkää, hieman vastahakoisesti. River käskee meidän odottaa huoneessa ja poistuu paikalta. Odotan saanko kuulla kunniani Tohtorilta mutta tämä on rauhallisen oloinen joten uskon tehneeni oikean ratkaisun puuttumalla keskusteluun. River palaa hetken kuluttua kädessään Tohtorin kirja. Hänellä siis todellakin on ollut tuo kirja koko ajan.

”Miksi sinä teeskentelit, että palkkasit minut etsimään tuota?” Kysyn kirjaa osoittaen.

”Suoraan sanoan, en tiedä. Ehkä halusin eläämäni vähän jännitystä, kuka tietää.” River sanoo ja ojentaa kirjan takaisin Tohtorille. En ymmärrä lainkaan mistä on kyse ja sanon sen ääneenkin.

”Olen pahoillani Raina, en osaa selittää tätä sen tarkemmin. Tätä meidän elämämme vain joskus on. ” River sanoo. Tuijotan Riveriä uskomatta korviani. Kuvitteleeko tuo todellakin, että uskon tämän selityksen? Noin vain. Ilmeisesti koska ei sano muuta.

”Jack, menisittekö Rainan kanssa vaikka ulos hetkeksi? Haluan puhua Riverin kanssa yksin hetken.” Tohtori kysyy katsomatta Jackiin ja irrottamatta silmiään Riveristä. Jack ottaa minua kädestä ja kiskaisee peräänsä siitä huolimatta, että en ihan vapaaehtoisesti lähtisi pois. Kun minut kerran on tähän sotkettu niin haluaisin olla paikalla loppuun asti. Muta minulle ei anneta vaihtoehtoja vaan viedään ulos. Jack ymmärtää onneksi oman parhaansa eikä puhu mitään, kävelyttää minua vain pihalla jonkin aikaa ja kun olemme kiertäneet pienen pihan muutamaan kertaan, istumme talon eteen penkille. Istumme siinä hiljaa, vierekkäin ja ihan lähellä toisiamme. Tuntuu toisaalta hyvältä päästä pois sieltä mutta samaan aikaan minua häiritsee suunnattomasti kun en tiedä mitä siellä puhutaan. Utelias mikä utelias.En minä mitään itselleni voi.

”Tiedän, että olisit halunnut jäädä mutta parempi näin, ehkä he saavat jotain selvyyttä asiaan keskenään.” Jack sanoo rikkoen hiljaisuuden. En ehdi vastata mitään kun Tohtori jo ryntää ulos ovesta ja heiluttaa kättään merkiksi, että meidän tulee seurata tätä. Katsomme Jackin kanssa toisiamme sekunnin sadasosan ja lähdemme perään. Mitä ihmettä nyt taas. Matkamme vie kohti Tardista ja juoksemme minkä jaloistamme pääsemme, käsi kädessä juokseminen on yllättävänkin haastavaa kun kumppanin jalat ovat paljon pidemmät kuin omat mutta en uskalla päästää irtikään. Lopulta tavoitamme Tardiksen ja Tohtori patistaa Jackin apuun. Ennen kuin ehdin tajuta, olemme jo matkalla jonnekin. Yritän keskittyä siihen, että saisin hengitystäni tasaantumaan ja toipuisin äkkinäisestä tilanteen muutoksesta mutta onnistun siinä huonosti. Olen pihalla kuin lumiukko. Meinaan kysyä mitä ihmettä on menossa mutta en saa sanaa suustani. Tuijotan vaan miehiä vuorotellen kykenemättä puhumaan. Tardis laskeutuu ja Tohtori paimentaa meidät ulos.

22

Päästyämme ulos Tardiksesta katselen ympärilleni. Encore näyttää rauhalliselta, pieneltä kylältä. Lasken äkkiseltään kymmenkunta pientä taloa ja kauempana näkyy yksi isompi talo. Tohtori harppoo edellä Jack rinnallaan, puhuen kovasti jotain mistä en ymmärrä mitään. Jotain tekniikkajuttuja, luultavasti. Puistelen päätäni ja yritän harppoa perässä, olisi kiva jos nuo pidempijalkaiset muistaisivat, että minulla on huomattavasti lyhyemmat jalat joten minun pitää ottaa kaksi askelta siinä kun nuo ottavat yhden. Mietin onko Tohtorilla jokin suunnitelma mutta totean mielessäni, että eipä niistä suunnitelmista ole tähänkään asti ollut kovinkaan paljon hyötyä. Vaikka kyllä se suunnitelma silti minua rauhoittaisi, paljonkin. Mutta nyt mennään sillä mitä on. Eli improvisaatiolla. Siten olemme tähänkin asti menneet ja no, pärjänneet joten kuten. Ei tämä tästä paljon huonommaksikaan kai voi mennä. Toivon ainakin niin. Huokaisen, yritän huokaista niin kuuluvasti, että se kantautuisi myös muiden korviin mutta jos se kantautuu, sillä ei ole ainakaan toivomaani vaikutusta. Sillä Jack vain virnistää minulle ja Tohtori ei reagoi mitenkään, posottaa vaan menemään eteenpäin. Otan muutaman juoksuaskeleen jotta saan muut kiinni, haluan kysyä mihin olemme menossa.

”Tohtori, onko meillä jokin suunnitelma?” Kadun sanojani saman tien kun ne tulevat ulos suustani. Voi Raina, voi kun joskus oppisit vähän hillitsemään itseäsi.

”Ai suunnitelma, tuolla?” Jack nauraa ja osoittaa Tohtoria joka katsoo Jackia varsin pahansuopaisesti. Ei näköjään arvosta, että teemme hänestä pilaa. Vaikkemme oikeastaan sitä tee, vähän vaan ehkä. Mutta rakkaudella.

”Miten niin?” Tohtori kysyy kävellen eteenpäin.

”No ihan vaikka vain uteliaisuuttani kyselin. Vaikka siksi, että olisi kiva tietää mitä on odotettavissa. Jos vaikka voisi varautua tulevaan jotenkin. En minä tiedä! Mitä varten suunnitelmia nyt yleensä on olemassa?” Tuhisen. Jackia naurattaa mutta ymmärtää onnekseen oman parhaansa ja on hiljaa, tyytyy vain virnistelemään.

”Me odotamme, että River löytää meidät tai me löydämme Riverin. Kumpi vain tapahtuu ensin.” Tohtori vastaa ja katsoo minun kuin kysyen oliko suunnitelma nyt tarpeeksi hyvä. Nyökkään. On tämäkin jotain, enemmän kuin odotin saavani Tohtorista irti. Kävelemme aikamme, ilmeisesti Tohtorilla on ajatus siitä mihin olemme menossa koska hän kävelee hyvin määrätietoisesti eteenpäin. Tuntuu, että me välttelemme kovin avoimia paikkoja, kuljemme reunoilla mutta silti hieman piilossa. Emme esimerkiksi kylän keskuskatua pitkin jossa olisimme kovinkin esillä vaan vähän enemmän sivukatujen puolella. Piilossa katseilta mikä on yhtä aikaa rauhoittava että pelottava asia. Olemme siis poissa vihollisen näköpiiristä mutta samalla se tarkoittaa, että vihollinen on tuolla jossain valmiina hyökkäämään kimppuumme. Pelko on asia johon en totu, en millään. Huomaan, että sydämensykkeeni tihenee ja olen enemmän valppaana kuin normaalisti. En silti haluaisi myöntää kummallekaan kumppanilleni, että olen peloissani koska olen ylpeä. Tiedän kuitenkin, että kumpikin noista on hyvinkin tietoinen, että minua pelottaa. Kumpikin noista on tottunut tähän aivan eri tavoin kuin minä. Mutta minä tiedän, että nuo pitävät minusta kyllä huolta. Eivät ne anna minulle tapahtua mitään jos vain voivat sen jotenkin estää. Toivon suuresti, että tilanne ei siihen kuitenkaan mene. Katson Jackin sivuprofiilia kun tämä kävelee vierelläni. Yritän sulatella saamaani tietoähkyä tilanteesta. En ihan tiedä vieläkään miten siihen tulisi suhtautua, kaikki se tuli aikalailla yllättäen ja puun takaa. Mutta tuo mies vetää minua puoleensa, mielettömällä voimalla. Jokin siinä on semmoista mikä sanoo minulle, että minä olen sinun, sinua varten. Yhtäkkiä mieleeni tulee kummallinen ajatus. Että Innis hyväksyisi tämän. Että se olisi iloinen ja onnellinen minun puolestani nyt, että se ei haluaisi minun olevan yksin ja rypevän vain surussa. Hitaasti mutta varmasti kasvoilleni nousee hymy minkä Jack tietenkin huomaa ja kun minä edelleen katselen sen profiilia, mielettömällä itseluottamuksella varustettuna Jack luulee minun hymyilevän komeudelleen. Ja vinkkaa minulle silmää. Otan Jackia kädestä kiinni, en sano mitään. Olkoon siinä uskossa vaan, hyvä niin. Kerron sitten joskus, ehkä, mitä oikeasti mietin sillä hetkellä. Jos se tilaisuus tulee, on seuraava ajatukseni. Ravistan synkät ajatukset pois mielestäni ja puristan Jackin kättä. Toinen vastaa puristamalla takaisin ja hihitämme kuin pienet lapset mikä kiinnittää Tohtorin huomion. Tohtori puristaa päätään meille, ilmeisesti olemme rasittavia. Tai jotain. En ehdi lopettaa ajatustani kun Tohtori yllättäen pysähtyy ja koska olemme kulkeneet melkein jonosssa, tietenkin kaikki törmäämme toisiimme. Tosi sulavaa ja varmaan tosi huomaamatonta myöskin. En tiedä miksi pysähdyimme ja kun yritän kurkkia edessäni seisovan Jackin ohi, minua komennetaan olemaan hiljaa ja paikallaan. Tottelen koska Tohtorin äänessä oli sävy joka kertoo, että nyt ei ole syytä leikkiä vaan pitää totella kiltisti. Mietin näkikö hän kenties cybermanin. Minun ei tarvitse miettiä kauaa kun kuulen takaani askelia. Käännyn ja huomaan katsovani Riveriä silmiin. Tai ainakin oletan, että tämä on River. Tunnistan hiuspehkon ja muistan kadehtineeni noita kiharoita monen monta kertaa. Ja tuota väriä. Mietin miten River on päässyt noin hiljaa tuohon taakseni, en ole yhtään kuullut, että kukaan olisi kävellyt perässämme. Sitten taas, olin kyllä niin syvällä ajatuksissani, että en kyllä olisi ehkä kuullutkaan askelia. Ennen kuin nyt jolloin on aivan liian myöhäistä tehdä mitään. Näköjään en nytkään tosin pysty tekemään muuta kuin tuijottamaan suu auki Riveriä joka vastaa katseeseeni tuimalla tuijotuksella. Tohtori ja Jack tuijottavat eteenpäin ja koska en saa sanaa suustani, nykäisen Jackia hihasta. Jack meinaa tiuskaista jotain mutta kääntää kuitenkin päätään ja näkee sen mitä minäkin näen. Riverin. Enää meidän ei tarvitse etsiä, etsintä on ohi ja River löysi meidät. Ainoastaan Tohtori ei vielä ole huomannut, että River on löytänyt meidät, hän tuijottaa edelleen eteenpäin. Edestäpäin kuuluu nyt selviä cybermanien askelia ja Riverin kasvoille syttyy hitaasti mutta varmasti viekas hymy. Hän on siis saanut meidät saarroksiin. Tohtori huomaa asianlaidan kuitenkin kun kumpikaan meistä ei vastaa kun hän kysyy jotain, kuulen kyllä hänen puhuvan mutta juuri nyt käsityskykyni ei riitä siihen, että ymmärtäisin, että mitä hän puhuu. Ja samaa näyttää koskevan Jackia koska tämä myöskin vain tuijottaa. Vihamielisesti, Jackin kasvoilta loistaa viha ja raivo. Tohtori kääntyy ja liittyy tuijottajien joukkoon. Tohtori kuitenkin toipuu meistä ensimmäisenä tilanteesta.

”River. Mistä tiesitkin, että etsimme sinua?”

”Kuulin huhuja, ajattelin tulla katsomaan pitävätkö ne paikkaansa.” Tämä keskustelu käytäisiin näköjään Tohtorin ja Riverin välillä sillä kumpikaan ei ollut huomaavinaankaan minua tai Jackia. Se ei tosin tehnyt tilanteesta yhtään helpompaa minulle ja huomaan, että astun askeleen lähemmäs Jackia. Kuin hakien turvaa. Ilmassa väreilee jotain mistä en saa kiinni, tunnelma on erittäin painostava kun Tohtori ja River tuijottavat toisiaan, kuin mittaillen toistensa voimia. Puren huuleeni, että en sano mitään täysin älytöntä ja että oikeasti pysyn irti tästä nyt. Tämä ei ole varsinaisesti minun taistoni vaikka minut  tähän onkin sekoitettu. Nyt minun pitää kuitenkin vain kiltisti pysyä ulkopuolella ja antaa noiden kahden setviä itse välinsä.

”No mutta tässä minä nyt olen. Ei tarvitse etsiä enää.” River sanoo Tohtorin silmiin tuijottaen.

”Hyvä hyvä, yksi vaihe vähemmän huolehdittavana.” Tohtori sanoo ja tuijottaa takaisin.

”Näköjään olet löytänyt Rainan ja Jackin vierellesi. Mitään vähempää en tosin sinulta odottanutkaan. Toivottavasti matkanne on tähän asti sujunut hyvin ja suuremmilta kommelluksilta on vältytty?”

”Kyllä vain. Ja kiitos kysymästä, meidän retkemme on ollut varsin antoisa. Teimme jopa  pienen sivupolun Serbiaan Rainan kanssa.” Tohtori sanoo ja nyökkää suuntaani. Sydäntäni vihlaisee taas kun ajattelen, että me tuhosimme niin kauniin luolamaalauksen.

”Mitä te siellä? Ette kai te vain olleet Rikken asioilla siellä? Hän yritti taannoin houkutella minua sinne tai minä ainakin oletan niin, emme koskaan päässeet varsinaisesti asiaan asti kun keskustelumme jo keskeytyivät." Mikäli Tohtori hämmästyy näistä sanoista, sitä ei voi lukea hänen kasvoiltaan. Riveriä vastaan hän on täysin tunteettoman näköinen kasvoiltaan, niiltä ei voi lukea mitään.

”Itse asiassa kyllä. Rikke pyysi vähemmän kauniisti ja me teimme kuten meiltä pyydettiin. Tai no emme me ihan.” Enää en kykene olemaan hiljaa vaan kuulen kuinka kysyn Tohtorilta mitä tämä oikein tarkoittaa.

”No en minä kyennyt sitä maalausta hajoittamaan. Kyllähän sinun se olisi pitänyt tajuta jo aikoja sitten. Minä tein siitä replikan ja Rikke sai palan replikaa.” Tohtori huitoo ruuvarillaan ja ymmärrän miten replika on tehty. Nauru kuplii huuliltani, se kaunis luolamaalaus on siis vielä ehjä ja kokonainen. Yhtä täydellinen kuin ennen meidän käyntiämme siellä.

”Mutta eikö Rikke huomaa sinun petostasi?”

”Luultavasti huomaa mutta toivottavasti vasta sitten kun me olemme jo kaukana täältä.” Tohtori sanoo virnistellen. Riveriäkin naurattaa ja mietin mikä on oikeasti näiden kahden suhde. Siitä huokuu kilpailua ja välittämistäkin mutta yhtä lailla myös vihaa ja närkästymistä. Mutta nyt ei ole aika pohtia ihmissuhteita. Haluaisin tietää mitä River suunnittelee mutta tajuan oman parhaani enkä kysy mitään. Annan muiden tehdä siirrot. Ja toivon, että Jack osaa käyttäytyä eikä tee tästä nyt vaikeampaa kuin mitä tilanne jo ennestään on. Hänellä on kana kynittävänä Riverin kanssa, tiedän sen mutta toivon, että se kana kynitään vasta myöhemmin.

”Minä toivoisin, että te seuraisitte nyt minua. Täällä alkaa pimentyä ja meillä on paljon puhuttavaa. ” River sanoo osoittaen sanansa meille kaikille. Tohtori nyökkää kun katsomme häntä Jackin kanssa kysyvästi joten kun River kääntyy kannoillaan ja suuntaa kulkunsa kohti yhtä taloista, me seuraamme. Cybermanit perässämme varmistamassa, että me todellakin seuraamme. Eli se siitä vapaaehtoisuuden harhasta minkä River meille loi. Joko me kävelemme itse tai sitten meidät laitetaan kävelemään. Mutta uskon, että kukin meistä kuitenkin valitsee mielellään nyt sen ensimmäisen vaihtoehdon. River astelee sisään yhden talon ovesta, ulkopuolelta talo näyttää ihan samalta kuin muutkin samalla kadulla olevat talot. Sisältä se vaikuttaa kovin erilaiselta. Tai sitten se on vain se tunnelma minkä me tuomme mukanamme. Jokin täällä kuitenkin on pielessä, sen pystyy aistimaan. Tunnelma on erittäin kireä ja se saa minut ahdistumaan. En pidä tästä, en niin yhtään. Toivon, että Tohtori tietää mitä tekee ja että me kaikki kolme pääsemme täältä pois yhtenä kappaleena. Olen vihdoin löytänyt elämänhaluni enkä todellakaan aio heti sen löydyttyä kuolla. Ehei, ei tule kysymykseenkään.

21

En tiedä kuinka kauan aikaa kuluu. Kukin miettii omassa päässään mitä miettii. Kuin yhteisestä sopimukseksta hiljaisuus jatkuu aikansa kunnes Tohtori rikkoo sen.

”Raina, olen pahoillani, että sinut on sotkettu tähän. Tiedän, että Jack pärjää tilanteessa kuin tilanteessa aikatoimiston koulutuksensa ansiosta. Mutta minä lupaan, että sinä pääset kotiin, me pidämme siitä Jackin kanssa huolen. Olen kiitollinen siitä, että haluat olla vierelläni tämän loppuun asti.” Nyökkään Tohtorille, enhän minä näe tässä muitakaan vaihtoehtoja. Monestakaan syystä.

”Nyt meidän on syytä miettiä mitä seuraavaksi tapahtuu. Luulen, että River tietää tai ainakin arvailee meidän olevan täällä. Hän tietää, että luotan Unnuriin joten hän osaa arvailla, että olemme tulleet tänne. Jäämällä tänne asetamme Unnurin vaaraan ja tiedän, että Unnur hyväksyisi sen mutta minä en voi sitä sallia. Hän ei kuulu tähän taisteluun, tämä on meidän kolmen eikä hänen taistelunsa.” Tohtori sanoo katsoen vuorotellen meitä kaikkia. Unnur ei väitä vastaan, tietänee sen turhaksi sillä kun Tohtori on jotakin päähänsä saanut niin sitten on kohtalaisen mahdoton sitä mielipidettä saada muutettua.

”Meidän on siis lähdettävä liikkeelle. Emme jää tänne koska emme halua antaa Riverille yhtään enempää aseita meitä vastaan kun hänellä jo on. Cybermanit riittävät, pidetään me puolellamme se, että hän ei tiedä missä me olemme.” Jack sanoo hiljaa mutta painokkakasti. Tohtori nyökkää, tämä oli ilmeisesti hänenkin suunnitelmansa. Huokaan, osa minusta haluaisi jäädä tänne koska täällä on tuttua ja turvallista mutta tiedän kyllä hyvin miksi emme voi jäädä.

”Mitä pikemmin menemme, sen parempi. Emme tiedä miten lähellä River on ja me tarvitsemme hieman aikaa suunnitelman luomiseen.” Mieleni tekee naurahtaa sillä Tohtoriin suunnitelmallisuus nyt tunnetaan.

”Muistakaa, että ette ole yksin. Tohtori, sinä tiedät miten kutsua minua.” Unnur sanoo Tohtorille joka hymyilee tälle. Nousemme Jackin kanssa sohvalta, pienen ähellyksen kera koska olimme tunkeutuneet siihen niin piukkaan ettei siitä päässytkään ylös noin vain. Tohtoria naurattaa ähellyksemme ja kohta me nauramme kaikki, hysteerisenä. Tilanne on jotenkin niin koominen, perässämme on tappajia ja me emme pääse edes sohvalta ylös järkevästi. Kokoamme kuitenkin itsemme ja kävelemme ulos huoneesta ja sitten talosta. Unnur saattaa meidät ulos ja seisoo ovella kun teemme lähtöä. Mietin näenkö häntä enää koskaan.

”Raina, sinä pärjäät kyllä. Sinä olet vahvempi kuin uskotkaan. Älä unohda sitä. Luota itseesi.” Unnur sanoo minulle ja astuu luokseni halaamaan minua. Nämä ovat hyvästit, valitettavasti.

”Kiitos kaikesta.”

”Ja Jack, pidät sitten Rainasta oikeasti hyvää huolta tai vastaat minulle.” Unnur sanoo muka kovin vihaisena Jackille joka hymyilee ja vetää käden lippaan.

”Kyllä rouva!” Nauran tilanteelle ja tartun miestä kädestä, Tohtori menee jo edellä kohti Tardista ja jäämme taas jälkeen ellemme pidä kiirettä. Käännyn vielä katsomaan Unnuria joka hymyilee oven suussa. Eräs osa tarinaamme päättyy tähän. Heilutan Unnurille hyvästiksi, toivon, että River jättää hänet rauhaan kun me emme ole täällä. Tohtori on ehtinyt jo Tardikselle asti ja pitää meille ovea auki kun astumme siitä sisään. Jollain tapaa tuntuu lohdulliselta olla täällä, Tardis on tuttu paikka ja henkii turvallisuutta. Siitäkin huolimatta, että tämä kaikki oikeastaan alkoi siitä, että astuin tänne. Tuntuu kuin siitä olisi elinikä vaikka aikaa tosiasiassa on kulunut vain muutamia päiviä.

”Mihin nyt, Tohtori?” kysyn.

”Pysymme Innosolissa mutta mahdollisimman kaukana täältä. Jotta Unnur saa olla rauhassa, häntä ei tarvitse sotkea tähän tämän enempää.” Nyökkään, olen aivan samaa mieltä.

”Mielessäni on pienempi kylä Innosolin pohjoispuolella. Tiedän, että River tuntee Encoren koska olemme tavanneet siellä aikoinaan. Useitakin kertoja. Ehkä yhteiset muistot ohjaisivat häntä sinne, ehkä hän on jo siellä, kuka tietää. Mutta koska meillä ei ole tarkempaa tietoa nyt, se on yhtä valinta kuinka mikä tahansa muukin.” Tohtori sanoo komentopaneelin näppäimiä painellen. Nyt sitten ilmeisesti vain toivotaan parasta. Ja toivotaan pahinta tai jotain. Jack hyörii siinä ympärillämme jotenkin levottoman oloseina ja Tohtori huomaa sen. Passittaa meidät muualle jotta saa olla rauhassa  mutta luulen, että taustalla on myös ajatus, että me saisimme ehkä puhuttua asioita Jackin kanssa. Mikä olisi kyllä hyvä asia. Niin monta kysymystä on nyt minun pienessä päässäni, että olisi mukavaa jos saisi niistä joitakin selvitettyä ja vastauksia. Menemme keittiöön ja Jack kysyy haluanko kahvia. Nyökkään, kahvi kelpaa aina. Kahvinkeitto tarjoaa meille molemmille myös sopivasti pienen tauon tilanteesta, aikaa kerätä ajatuksiamme ja miettiä mitä sanoa kohta. Kohta Jack ojentaa minulle kupin höyryävää kahvia ja ottaa itselleenkin kupillisen. Istumme siinä vastakkain pöydän ääressä, sanomatta mitään. Kumpikaan ei selvistäkän tiedä mistä aloittaa tai kumman tulisi aloittaa. Koska minä en ole tässä nyt se joka on sotkenut toisen päätä suudelmilla, päätän, että ei ole minun asiani aloittaa joten odotan, että Jack saa suunsa auki.

”Raina.” Jack aloittaa hiljaa. Nostan katseeni kahvikupistani Jackiin päin. Odotan jatkoa jota ei tule.
”Niin?”

”Minä. Eh. En minä tiedä mitä sanoa!” Toinen näyttää suloisen tuskaiselta enkä minä aio tehdä kyllä elettäkään päästääkseni hänet pois vaikeasta tilanteestaan. Itse on tämä on sopan keittänyt.

”Kerro vaan, rohkeasti. En minä pure.” Hymyilen hurmaavasti. Tilanne on kutkuttavan ihana. Jack katsoo minua pahalla silmällä, ilmeisesti en saisi kiusata mutta en voi vastustaa kiusausta. Toinen on niin suloinen kärsiessään edessäni. Jack pyörittää silmiään ja kröhii.

”Minätykkäänsinusta.” Sanat tulevat ulos yhtenä puurona ja klönttinä, on ensin vaikea ymmärtää mitä toinen sanoo. Meinaan vetää kahvia väärään kurkkuun.

”No sen verran minä jotenkin olen aavistanut toimistasi.”

”Ai?” Virnistys nousee Jackin kasvoille. Turha kuvitellakaan, että pääset näin helpolla, tämän enemmän en aio nimittäin auttaa ja tulla vastaan. Olen hiljaa ja odotan, pyöritän kahvikupissani olevaa lusikkaa ja mietin mitä toinen aikoo seuraavaksi sanoa.

”Minä tiedän, että sinä tiedät minusta ja Tohtorista. Mutta se on ohi, jos mitään koskaan olikaan.” Seuraa hiljaisuus. ”Me olemme vain liian erilaisia Tohtorin kanssa. Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti mutta ei siitä koskaan olisi voinut tulla mitään muuta. Se oli vain, en tiedä, hauskanpitoa.” Jack sanoo pohdiskellen.

”Olen pitkään ajatellut, että minusta ei ole mihinkään. Suhteeseen tai sellaiseen. En usko mihinkään sielunkumppanisoopaan. Olen ollut tyytyväinen siihen mitä elämä on minulle tarjonnut.” Tämä huvittaa minua hieman, jotenkin tämä ei nyt vaikuta kovin vakuuttavalta myyntipuheelta jos tuo aikoo tällä kaupata itsensä minulle.

”Mmm.” Mutisen. En oikeasti tiedä mitä minun odotetaan sanovan tai tekevän tässä tilanteessa. Joten tyydyn kuuntelemaan ja sekoittamaan kahviani lusikalla. Se on sopivan meditatiivista tähän tilanteeseen.

”Mutta sitten jokin muuttui. Sain tehtävän. Riveriltä. Raina, ole kiltti ja kuuntele mitä minulla on sanottavana ennen kuin sanot tai teet mitään. Tiedän, että tämä ei välttämättä ole oikein. Tai muuta. Mutta näin nyt vain kävi. Jos tuntisit Riverin, tietäisit, että minulla ei ollut vaihtoehtoja.” Nostan hätkähtäen katseeni kahvikupista ja tuijotan Jackia silmiin. Mitä se höpisee. Olen ihan kysymysmerkkinä.

”Miten River liittyy siihen, että sinä suutelit minua?” Kysyn koska sen haluan tietää.

”Siten, että River pyysi minulta josko ottaisin sinusta selvää. En osannut arvella tehtävässä olevan takana mitään arveluttavaa joten lupasin. Ja Raina, jos olisin tuntenut sinut silloin, olisin kieltäytynyt.” Tämä ei kuulosta yhtään hyvältä ja huomaan jäykistyväni ja ryhtini suoristuvan.

”Niin. Minä seurasin tekemiäsisi jonkin aikaa. Tiedän, ei niin saisi tehdä ja en ole siitä ylpeä. Laisinkaan. Mutta minun piti selvittää voisiko sinuun luottaa. Joten puhuin työtovereidesi, naapureidesi ja opiskelijoittesi kanssa. Istuin luennoillasi. Saatoin ehkä myös avata postiasi.” Puna nousee Jackin kasvoille ja viha omilleni. Mitä vittua. Tuo oli siis stalkannut minua ja nyt selittää tuossa, että on ihastunut minuun. Mietin, että Jack on seonnut jos ei tajua, että tämä ei ole kovin imartelevaa.

”Mitä vittua!” huudan ja nousen tuoliltani. En tiedä mitä ajatella, mitä sanoa, mitä tehdä. Joten fiksusti heitän kahvikupilla Jackia joka väistää heittoni eikä saa osumaa.

”Olen pahoillani. Koita ymmärtää, jooko. En tehnyt sitä siksi, että saisin moisesta mielihyvää tai muuta vaan koska ihminen jota pidin ystävänäni, pyysi minulta palvelusta. Palvelusta jonka sanoi olevan erittäin tärkeää. Jos kysyjä olisi ollut kuka tahansa muu, en olisi suostunut. En minä vakoile ihmisiä. Nyt tein poikkeuksen koska en nähnyt muita vaihtoehtoja ja asia esiteltiin minulle niin, että siten auttaisin Tohtoria. En tullut ajatelleeksi, todellakaan, että voisin siten päätyä vahingoittamaan Tohtoria ja viattomia sivullisia.” Jack näyttää murtuneelta. Olen erittäin vihainen, keskityn vain ja ainoastaan siihen, että en huuda hulluna.

”Mutta niin. Tutustuin sinuun. Etäältä. Ja kun sitten tapasin sinut siellä Brooksissa, jokin naksahti. Paikoilleen. Siinä edessäni seisoi joku jotakuta en ole koskaan ajatellut olevan olemassa. Jota en ole osannut kaivata mutta palaset kolahtivat paikoilleen ja en tiedä, tiesin, että minä kuulun sinulle.” Jack sanoo hiljaa. Käännän katseeni takaisin sen kasvoihin ja näen niissä avointa huolta siitä miten minä reagoin tähän kaikkeen. En osaa arvailla miltä minun kasvoni näyttävät, luultavasti niistä näkyy hämmennys ja pelko. Se, että en tiedä lainkaan mistä on kyse. Etten ymmärrä mitä tämä tarkoittaa ja miten siihen tulisi reagoida.

”En ymmärrä.” Mikä on aivan totta, en ymmärrä. ”Sinä siis seurasit minua, tutkit minua selkäni takana, näit minut ja keksit, että olen elämäsi rakkaus? Sinä joka nait kaikkea mikä liikkuu?” Olen vihainen enkä edes yritä peittää. Silti Jack kehtaa nauraa viimeisen lauseen kohdalla. Ymmärtää kyllä oman parhaansa ja hiljenee kun katson pahasti, tässä ei nimittäin ole mitään hauskaa.

”No ei nyt ihan noin mutta sinne päin. En minä tiedä oletko elämäni rakkaus mutta jokin kolahti kohdalleen kun näin sinut siinä huoneessa, suu auki täysin hämillään tilanteesta. Suloisena kuin mikä.”

”Oletko sinä seonnut? Kuvitteletko sinä, että tällä saat minut lankeamaan sinuun? Ja mitä sitten tapahtuu jos tekisin niin?” Yritän epätoivoisesti saada jotain tolkkua tilanteeseen.

”Voisi sanoa, että olen seonnut. Moni sanoisi, että olen. Kysy vaikka Tohtorilta. Sen mielestä tosin olen aina ollut sekaisin mutta kuitenkin. Mutta niin, en minä tiedä mitä tämän jälkeen on tarkoitus tapahtua. Kai minä toivoisin, että sinä tuntisit minua kohtaan jotain. Kiinnostusta, halua tutusta enemmän. En minä pistäisi pahakseni jos haluaisit vielä suudella minua. ”Virnistys. Tällä kertaa hermostun ja loikkaan lähemmäs ja lyön. Hyvin tyylikkäästi nyrkillä suoraan rintaan koska se on lähinnä ja siihen osun parhaiten johtuen pituuserostamme. Jack tarttuu minuun, kietoo kätensä ympärilleni ja pitää minua lähellä. Perkele sentään, ei nyt. En minä kykene mihinkään järjelliseen ajatteluun jos olen näin lähellä tuota miestä. Yritän pyristellä irti otteesta mutta Jack vain pitää minua siinä, hellästi mutta päättäväisesti.

”Raina, minä en halua sinulle mitään pahaa. Minä haluan pitää sinusta huolta. Tämä on minulle aivan uutta, en  minä ole tämmöinen. Kuten sanoit, minä nain kaikkea mikä liikkuu. Vaikka ronski ilmaus onkin. Mutta totta, en voi kiistää sitä. Tähän asti minulle on kelvannut kuka tahansa. Mutta nyt. Nyt kun näen ja tunnen sinut siinä, en halua muita. Tiedän, se kuulostaa siirappiselta ja olosuhteet huomioiden ymmärrän jos sinua arveluttaa mutta se on kuitenkin totuus. Alaston totuus.” Jack selittää hiuksiini. Seison jäykkänä, en osaa rentoutua vaikka tietyllä tapaa haluankin tehdä niin.

”Mistä minä tiedän, että olet tosissasi?” huomaan kysyväni puoliääneen, hyvin hiljaisella äänellä.

”Siitä, että minä olen tässä. Nyt. Voisin olla tuolla komentohuoneessa vikittelemässä Tohtoriakin jos tahtoisin. Mutta minä haluan olla juuri tässä. Sinä siinä sylissäni.” Jackin ääni on pehmeä. Rentoudun aavistuksen verran ja kuvittelen tuntevani, että Jack huokaisee hieman, luultavasti helpotuksesta.

”Siitä on kauan kun olen ollut kenenkään kanssa. Kuten varmaan tiedätkin.” Viimeiset sanat tulevat sarkastisen tiukkaan sävyyn, hieman kiukuttaa kun tiedän, että toinen on tönkinyt elämääni. Mutta silti jokin vetää minua Jackiin. On niin hyvä olla tässä. En ole kokenut tätä tunnetta Innisin jälkeen. Onhan niitä säätöjä muutama ollut, johtuen ystävien painostuksesta mutta ne ovat jääneet yhteen, kahteen iltaan ja siihen, että minä en ole kyennyt rentoutumaan ja olemaan oma itseni. Olen ollut muualla mutta nyt, olen tässä ja vain tässä. Lähellä, toiseen nojaten.

”Okei. En lupaa mitään. Koska en voi. Ja olen sinulle vähän vihainen, vielä. Tuohtunut, hyvin tuohtunut.” Mutta jään siihen, lähellä pidettäväksi ja halattavaksi. Koska haluan olla siinä. Jack tiukentaa hellästi otettaan ja silittää selkääni. Seisomme siinä hiljaa hyvän aikaa, kumpikin vain nauttien tilanteesta ja miettien miten edetä.

”Kuten sanoin, tämä on minulle aivan uutta. En tiedä miten mennä eteenpäin tässä tilanteessa. Minä olen yleensä se joka häipyy aamuyöstä ja jättää toisen hämmästelemään aamulla sängyn tyhjää toista puolta. Joten tietyllä tapaa ollaan samassa veneessä. ”Jack sanoo edelleen minua tiukasti pidellen.

”Voin sitten jo etukäteen sanoa, että minun sänkyyni et kyllä hetkeen pääse.” Jack ratkeaa nauruun joka tarttuu myös minuun. Tilanne rentoutuu. Me rentoudumme. Nojaan otsaani Jackin rintakehää vasten ja mietin mitä ihmettä tästäkin tulee. Me tulemma aivan erilaisista maailmoista. Keksin kymmeniä, satoja ongelmia mitä tämä suhde voi kohdata. Jos nyt edes pääsemme siihen asti, että meillä voi sanoa olevan suhde. Mieleni mustuu kun muistan miksi olemme tässä. Voihan olla, että me emme edes selviä hengissä. Ilmeisesti samansuuntaiset ajatukset pyörivät Jackin mielessä sillä tämä sanoo, että ei kannata turhaan murehtia asioita joille emme voi mitään. Mikä on aivan totta.

”Meidän tulisi varmaan palata Tohtorin luo. Jatkaa Riverin etsintöjä.” sanon miettien samalla, että en halua palata tästä hetkestä arkeen. Tässä on hyvä olla ja tuon oven toisella puolella iskee kasvojani vasten taas pelko ja stressi ja niin.

”Niin. Tohtori luultavasti istuu komentohuoneessa naputellen jalallaan Tardiksen lattiaa ja tuhisee kun meitä ei näy.” Jack sanoo hymyillen ja saa minut nauramaan mielikuvalle.

”Olen hieman hämmästynyt ettei se ole jo törmännyt tänne hätyyttämään meitä.” Ehdin tuskin lopettaa lauseeni kun keittiön ovi aukeaa ja Tohtori kurkistaa ovesta sisään. Repeämme lähes hysteeriseen nauruun Jackin kanssa ja saamme Tohtorin kohtalaisen hämilleen. Yritämme selittää mistä on kyse mutta emme taida oikein olla kovin selviä koska Tohtori puristelee päätään ja sanoo, että jos vaan ehdimme niin voisimme jatkaa matkaa. Yritämme saada naurun kuriin mutta tilanne on niin koominen, että hihittelen koko matkan ulos Tardiksesta. Mikä aiheuttaa satunnaisia hihityskohtauksia Jackille ja Tohtori puolestaan ei arvosta tätä lainkaan vaan mulkoilee meitä aika paljon puhuvasti.