15

En tiedä enää kuinka moneen huoneeseen olemme kurkanneet, sekosin laskuissa jo aikoja sitten mutta kaikki ovat olleet tyhjiä eikä niissä ole ollut mitään vihjeitä siitä miksi ne ovat olemassa tai kuka niissä on ollut. Tai miksi. Emme ole saaneet mitään vihjettä missä me olemme tai kuka meitä täällä pitää. Alan turhautua ja aistin samaa kumppaneistani. Juuri kun olen avaamassa suutani ja kysymässä mitä vittua täällä oikein tapahtuu, kuulen takaani ääniä. Jämähdän paikoilleni, nuo askeleet kuulostavat pelottavan tutuille. Ilmeisesti Jack ja Tohtori eivät kuitenkaan kuule mitään sillä Tohtori ei pysähdy ennen kuin huomaa minun pysähtyneen ja Jack vasta kun kuulee Tohtorin kysyvän minulta miksi pysähdyin. Nostan sormen huulilleni ja kuuntelen. Mutta en kuule mitään, ei askelia, ei mitään. Vain hiljaisuutta. Hienoa Raina, nytkö sinulla sitten alkaa naksua päässä. Se tässä nyt enää sitten puuttuikin. Ravistan päätäni ja jatkamme matkaa, olen kuitenkin selvästi varuillani ja korva hörössä koko ajan mutta en kuule mitään. Eikä näytä kuulevan kukaan muukaan koska matkamme jatkuu huoneita tutkien. Huoneet ovat, kuten aiemminkin, tyhjiä. Hämmennys huokuu seurueestamme. Kunnes kuulen taas ääniä. Tällä kertaa Jack kuulee myös sillä hän pysähtyy kuin seinään ja osoittaa taaksemme. Nyökkään hänelle, minäkin kuulin. Painavia askeleita. Noita askelia lähtee tietääkseni vain yhdestä tyypistä, cybermanista.

”Mitä nyt?” Tohtori kysyy katsoen vuoroin minuun ja vuoroin Jackiin. Tuijotan häntä ihmeissäni, eikä hän vieläkään muka kuule.

”Etkö kuule?”

”Kuule mitä?”

”Askeleita. Takanamme.” Jack vastaa hiljaa, tuijottaen äänen tulosuuntaan. Ääni on kuitenkin taas hiljentynyt. Tohtori katsoo Jackin katseen suuntaan mutta ei kuule mitään sillä puristaa päätään.

”Me kumpikin kuulimmem Rainan kanssa. Selviä cybermanin askelien ääniä.” Jack sanoo, tuijottaen käytävää ikään kuin voisi tuijottamalla saada äänet tulemaan takaisin. Käytävällä on kuitenkin täysin hiljaista, sieltä ei kuulu mitään, ei pihahdustakaan.

”Hm?” Tohtori mutisee ja tuijottaa meitä vuorotellen. Mahtavaa jos nyt tulee siihen tulokseen, että me olemme seonneet. Tohtori ei kuitenkaan pitkään aikaan sano mitään, ilmeisesti yrittää itsekin kuunnella mutta juuri nyt ei kuulu mitään.

”Minä kuulin ne askeleet jo kerran aiemminkin. Ennen kuin Jack kuuli ne myös.” Sanon ja Tohtorin otsalle ilmestyy huoliryppy. Tämä ei selvästi ole nyt hyvä asia mutta senhän minä kyllä itsekin jo osasin päätellä.

”Meidän on parasta kiristää tahtia.” Tohtori sanoo kireästi. Onneksi ottaa sentään vakavasti tämän eikä vähättelee meitä ja laita kuulemaamme mielipuolisuuskategoriaan. ”Mennään.”

Kiristämme tahtia, saan laittaa reippaasti jalkaa toisen, että pysyn perässä sillä Tohtori harppoo pitkien sääriensä kanssa aikamoista vauhtia ja Jack menee puolijuoksua vierellä. Onneksi tässä on tullut treenattua kuntoa jo parina päivänä, mietin. Muuten saattaisi Rainan kunto loppua kesken, huomaan miettiväni ja melkein naurahdan ääneen. En kuitenkaan tee niin koska askeleet kuuluvat taas, tällä kertaa huomattavasti kuuluvammin ja myös lähempää. Pysähdymme kaikki kuin seinään ja käännymme kohti ääntä, taaksepäin. Huomaamme, että käytävän toisesta päästä valot ovat sammuneet ja sieltä kuuluu taas askelia. Cybermanien askelia. Nyt niitä kuuluu siihen tahtiin, että siellä on useampia cyberman. Hienoa, aivan mielettömän hienoa. Seisomme hetken paikallamme kunnes Tohtori karjaisee juoksukäskyn emmekä jää odottelemaan vaan painelemme eteenpäin minkä jaloistamme pääsemme. Kauhukseni huomaan, että valot sammuvat taas ja tuntuu, että äänet saavuttavat meitä vauhdikkaammin kuin me pääsemme karkuun. Valot kuitenkin syttyvät uudelleen mikä on suuri helpotus, pimeässä juokseminen on kohtalaisen haastavaa. Edessämme on portaat, tämä hemmetin käytävä on siis lopussa. Kiristämme tahtia ja harpomme rappuset uskomatonta tahtia, perässäsi juokseva cyberman on aika hyvä motivaattori, huomaan. Rappusten yläpäässä pysähdymme hetkeksi sillä käytävä haarautuu jälleen, tällä kertaa kolmeen suuntaan. Intuitio tai Tohtorin mieli saa meidät juoksemaan suoraan kohti keskimmäistä haaraa joten sinne menemme, tietämättä mihin olemme menossa. En kuitenkaan usko, että tilanne voisi muuttua pahemmaksi kuin mitä se nyt on. En osannut arvatakaan kuinka väärässä voisin olla, valitettavasti. Käytävä jatkuu suorana hyvän matkaa ja painelemme menemään minkä ehdimme, cybermanit ovat päässet myöskin ylös portaita ja tuntuvat lähestyvät uhkaavaa vauhtia. Voimani alkavat uupua ja Jack huomaa tämän ja tarttuu minua kädestä.

”Raina, sinä pystyt tähän, et anna nyt periksi” hän huutaa juoksemisen lomassa. En todellakaan aio antaa periksi mutta silti huomaan, että voimat ehtyvät. En todellakaan ole tottunut tämmöiseen riehumiseen ja nyt sen alkaa huomata. Valitettavasti, hetkellä jolloin moista todellakaan ei haluaisi huomata.Mutta periksi en anna vaan juoksen minkä kykenen, käsi Jackin kädessä ja saaden voimaa siitä, että minuun luotetaan. Käytävä kaartuu äkisti ja juoksumme päättyy kuin seinään kun näemme mikä meitä odottaa mutkan takana. Cybermaneja. Monta, lasken äkkiseltään ainakin parikymmentä. No voi vittu, ihan kiva hei. Cybermaneja edessä ja takana. Ihan kuin oltaisiin jotenkin jumissa tässä. Tuijotamme kaikki epäuskoisesti eteen ja taakse ja sitten toisiimme. Mietin, että tähänkö tämä matka nyt sitten loppuu, näinkö loppuu Rainan tarina? Vieraalla planeetalla cybermanien kohtaamiseen. En halua kuolla, en todellakaan. Enkä usko, että kumppaninikaan haluavat mutta todennäköisyydet eivät juuri nyt ole oikein meidän puolellamme.

”Mitä vittua me nyt tehdään!” huudan hysteerisesti, epätoivoisesti toivoen, että joko Jackilla tai Tohtorilla olisi joku ylimääräinen ässä hihassaan. Mutta kummallakaan ei ilmeisesti ole koska kumpikaan ei vastaa. Sillä välin meidät saarretaan mutta suureksi hämmästyksekseni meitä ei tapeta. Meidät siis halutaan toistaiseksi tuntemattomasta syystä pitää elossa. Seuraamme kiltisti jonossa vankitsijoitamme, kukaan meistä ei varmaan edes ajattele kapinointia vaan on iloinen siitä, että hengittää vieläkin ja olemme yhdessä.

Hämmästyn uudestaan kun meidät viedään isoon huoneeseen, meitä ei eroteta toisistamme. Huone ei ole yhtä karu kuin se missä olimme aiemmin mutta ei tämäkään mikään kodikas ole. Huoneessa on muutama tuoli, iso pöytä ja katossa roikkuu erinäisiä lamppuja tuomassa valoa. Meidät istutetaan tuoleille ja käsketään odottamaan. Huoneen ovella jää oven kummallekin puolelle cyberman vahtiin, ovat ilmeisesti oppineet jotain edellisestä keikasta kun vangitsivat meidät. Mietin uskaltaako tässä puhua mutta totean parhaaksi olla kuitenkin hiljaa, en halua kokeilla onneani. Katson Tohtoriin joka katsoo silmiini kuin yrittäen viestiä jotain mutta en tajua kyllä mitä tässä yritetään minulle sanoa. Jack tarttuu uusiksi käteeni ja silittää hiljaa kämmentäni, kuin rauhoitellakseen minua. Istumme kolmisin valvojiemme kanssa huoneessa hyvän aikaa ennen kuin ovi aukeaa. Suuni loksahtaa auki kun näen ketä ovesta astuu sisään ja niin taitaa käydä Jackille ja Tohtorillekin, sen kaltaista auraa vierestäni tulee. Sisään nimittäin astelee Unnur, cyberman perässään. Hänkään ei siis ole täällä missään nimessä vapaaehtoisesti. Hänelle tuodaan tuoli ja hänet istutetaan viereemme. Unnur hymyilee meille hiljaa, antaa siten ymmärtää, että hänellä on tilanteeseen nähden kaikki ihan hyvin eikä ole mitään hätää. Mutta en kyllä lainkaan ymmärrä mitä täällä nyt oikein tapahtuu. Puoliksi odotan, että seuraavan kerran kun ovi aukee, sieltä tulisi sisään River mutta näin ei käy. Sehän olisikin ollut helppoa ja meidän kannaltamme käytännöllisestä. Ovi ei aukea eikä River liity joukkoomme. Mietin missä hän menee ja onko hänellä kaikki hyvin. Onkohan River joukkueestamme ainut joka on vapaalla jalalla vai onko hän joutunut suuriinkin vaikeuksiin brahelaisten kanssa, toivottavasti ei. Aika kuluu eikä mitään tapahdu, alan tylsistyä. Adrenaliinipiikki on ohi ja nyt iskee uupumus, lasken pääni Jackin olkapäälle ja suljen hetkeksi silmäni. Tässä on otetta irti kaikki mahdollisesta lepohetkestä koska saattaa olla, että kohta tarvitsee taas juosta minkä jaloistaan pääsee. Taidan hetkeksi jopa nukahtaa sillä säpsähdän hereille kun ovi käy taas. Tällä kertaa en tunnista cybermanien edessä kävelee ihmistä mutta Tohtori ilmeisesti tuntee koska hänen ryhtinsä muuttuu heti kun näkee kuka on tulossa. Katson uteliaasti saapujaa mutta en löydä ulkonäöstä mitään vihjettä siitä kuka tämä on. Tulija kävelee eteemme mutta toisin kuin Unnurille, hänelle ei tuoda tuolia vaan hän jää seisomaan erikoisen joukkueemme eteen cyberman vieressään. Seisoo siinä hetken silmäillen vuorotellen meitä kaikkia sanomatta kuitenkaan sanakaan.

”Onko teillä jano tai nälkä?” hän sanoo yllättäen. Katsomme ensin toisiimme ja sitten puhujaan ja nyökkäämme, vesi ei tekisi pahaa aiemman juoksun jälkeen. Nainen nyökkää cybermanille joka viestittää eteenpäin, että meille pitää tuoda vettä.

”Jaahas. Siinä te nyt olette, kaikki. Tohtori, Kapteeni Jack Harkness, Unnur Rúnintytär, Raina. Tervetuloa matalaan majaani! Toivottavasti olemme kohdelleet teitä hyvin ja olette tyytyväisiä vierailuunne.” Äänessä on kovuutta . Tässä on siis vangitsijamme ja mietin onko hän myös tämän kaiken muunkin takana. Tohtori näyttää hyvin yrmeältä vieressäni, haluaisin kysyä mistä hän tämän naisen tuntee mutta en uskalla. Parasta olla nyt vain kiltisti hiljaa, kysymysten aika tulee, toivottavasti, myöhemmin. Yllätyksekseni Tohtori kertoo itse vastauksia pohdintoihini.

”Rikke. En olekaan nähnyt sinua sitten viime tapaamisen. Näyt voivan hyvin.” Äänestä kuuluu kauas ettei Rikke kuulu Tohtorin ylimpiin ystäviin. Ilmeisesti viime tapaaminen ei ole ollut kovinkaan iloinen.

”Ei niin, rakas Tohtori. Toivottavasti voit hyvin ja toivottavasti olet tyytyväinen vieraanvaraisuuteemme” rikke sanoo osoittaen kädellä ovella edelleen seisovien cybermanien suuntaan.

”Kyllä kai niinkin voisi sanoa. Mutta mikä sinut on tänne tuonut, Rikke? En olisi uskonut, että sinä löytyisit Brooksista. Jotenkin olen ajatellut, että pysyttelet mielummin omalla puolellasi galaksia. Ja erossa cybermaneista.”

”Meillä on sopimus näiden mukavien miesten kanssa ja aion pitää siitä kiinni. Tällä kertaa se edellytti,e ttä tulen tänne vaikkakin, kuten sanoit, en mielelläni matkusta kovinkaan kauas kotoa. Mutta luulisin, että tiedät miksi olen täällä”. Rikke tuijottaa Tohtoria haastavasti. Onko Rikke siis kirjamysteerin takana?

”Oma kokemukseni on, että cybermanien kanssa tehtävät sopimukset eivät ole yleensä kovinkaan kannattavia. Ne tuppaavat unohtumaan toiselta osapuolelta aika usein. Mutta kerro toki lisää, olen pelkkänä korvana.” Tohtori ottaa mukavamman asennon penkillä, asettuu selvästi kuuntelemaan. En ymmärrä mistään mitään mutta se nyt ei ole mitenkään uutta. Katson viereeni ja huomaan, että Jackin kasvoilla on omaa mielentilaani vastaava ilme josta kuvastuu sama hämmennys kuin mitä itse koen. Tämä ei lupaa hyvää. Olin luottanut jotenkin siihen, että Jack tietäisi mistä on kyse. Katson ohi Tohtorin kohti Unnuria jonka kasvoilta ei voi lukea mitään, ilme on täysin tyyni. Mietin onko se hyvä vai huono asia ja päädyn siihen, että se on hyvä asia koska en todellakaan kaipaa sitä nyt, että Unnurkin olisi pihalla kuin lumiukko kuten me kaksi olemme Jackin kanssa.

”Mikä saa sinut uskomaan, että kertoisin sinulle rakas Tohtori suunnitelmastani?” Rikke hymyilee viekkaasti, tuo nainen on pelottava. En haluaisi olla vastapuolella mutta siinä asemassa minä kuitenkin juuri nyt olen. Onneksi en kuitenkaan yksin, juuri nyt olen äärettömän tyytyväinen siitä, että olen saanut ”joukkueeni” takaisin vierelleni.

”Minulla on sellainen aavistus, että haluat kertoa. Koska ilmeisesti me jotenkin liitymme siihen suunnitelmaan tai muuten emme luultavasti olisi täällä kaikki.” Tohtori on kyllä yhtä pelottava vastus, omalla tavallaan.

”Niin. Nyt te olette kaikki siinä ja hyvä niin. Sillä minä todellakin tarvitsen teitä, kaikkia. Valitettavasti. Olisin toivonut, että olisin pärjännyt pelkällä Tohtorilla mutta valitettavasti tilanne vaatii teitä kaikkia. En tarkoita tätä pahalla mutta mitä vähemmän hallittavaa, sen helpompi tilanne on yleensä pitää käsissä. Ymmärtänette mitä tarkoitan.” Rikke hymyilee meille ja aistin hymyssä alentuvuutta enkä arvosta sitä lainkaan. Tunnen kuinka niskakarvani nousevat pystyyn ja hermoni kiristyvät. En halua olla kenenkään hallittavana, olen oma herrani ja se riittää. Jack huomaa muutoksen mielentilassani koska puristaa minua hellästi kädestä, kuin sanoakseen, että ei kannata sekaantua tähän keskusteluun nyt, parempi antaa Rikken ja Tohtorin selvittää asia keskenään.

”Jos kerran aiot meitä surutta käyttää omaksi hyödykseksesi, voisitko kuitenkin kertoa mihin? Olisi mukavampi tehdä yhteistyötä siten?” Tohtori on aivan yhtä vieraskorea kuin Rikkekin enkä osaa kummankaan käytöksestä lukea mistä tilanteesta on oikeasti kyse.

”Niin. Kaipa se on kerrottava, kuitenkin. ” Rikke huokaa ja asettelee hameensa helmoja hetken, ilmeisesti haluaa kerätä ajatuksiaan ennen kuin alkaa puhua. ”Minä tiedän miksi sinä olet Rainan kanssa Tohtori. Minä tiedän, että etsitte kadonnutta kirjaasi. Ja tiedän, että te kaikki pohditte juuri nyt miten minä liityn asiaan ja olenko minä tämän kaiken takana. Mutta ei, minä en ole. Minulla ei ole kirjaanne, eihän minun tarvitsisi teitä siinä istuttaa jos kirja olisi hallussani. En myöskään halua kirjaa haltuuni. ” Tämä yllättää hieman Tohtoria, huomaan. Ero hänen kasvojensa ilmeessä on hyvin pieni mutta koska tuijotan niitä lähes herkeämättä, huomaan sen pienen muutoksen. Ei siis vieläkään siis ratkaisua siihen mysteeriin kuka kirjan on vienyt ja kuka sitä jahtaa. Pahus.

”Mutta minä haluan teiltä jotain. Nimittäin tietoja yhteisestä ystävästämme Riveristä” Rikke sanoo ja yllättää meidät kaikki, reaktiomme on samaa luokkaa kuin joku olisi lyönyt meitä kaikkia yhtä aikaa puulla päähän. Tällä kertaa jopa Unnur hätkähtää, hänkään ei siis osannut tätä odottaa.

”Mielenkiintoista. Miksi River sinua kiinnostaa? En kylläkään edes tiennyt teidän olevan ystäviä, luulin suhteenne olevan enemmänkin vihamielinen. Mutta ehkä olen ymmärtänyt jotain väärin tai jotain on tapahtunut sitten viime tapaamisemme” Tohtori pohtii ääneen. Eikö se voisi kerrankin käyttäytyä kuten aikuiset käyttäytyvät ja käydä suoraan asiaan. Ehkä me voisimme jopa päästä täältä joskus poiskin jos emme leiki näsäviisaita. Huokaan mielessäni syvään ja mietin mistä ihmeestä on kyse.

”Olet kyllä oikeassa, ystävyys on meidän suhteemme kohdalla ehkä liiankin positiivinen ja optimistinen arvio. Mutta en minä nyt ihan vihamiehistäkään puhuisi, kuitenkaan. Pitäähän kahden voimakkaan naisen yhtä pitää tässä kovassa maailmassa jossa me elämme. ”

”Mitä sinä haluat Riveristä?”

”Haluan tietää missä hän on.”

”Jotenkin tuntuu nyt hieman liioittelevalta toimenpiteeltä siepata minut ja kolme muuta vain saadaksi tietää missä River on. Kun voisit käyttää muita kontakteja ja selvittää asian sitä kautta. Tässä on nyt muutakin kyseessä joten kerrohan nyt vain kiltisti kaikki. Sitten voimme pohtia mitä tiedämme ja mitä kerromme sinulle Riveristä.”

”Oi Tohtori, et koskaan petä minua. Sinua ei voi sumuttaa vaikka yrittäisikin. Harmin paikka, olisin halunnut pitää vielä muutaman ässän hihassani siltä varalta, että ette tee yhteistyötä kanssani. Mikä näyttää kyllä olevan asianlaita nytkin.” Rikke nauraa pelottavalla tavalla. Harvan naisen nauru on pelottanut minua kuten Rikken nauru tekee. Kylmät väreet menevät selkäpiitä pitkin ja haluan painautua penkkiä vasten. Kauemmas tuosta pelottavasta naisesta, niin kauas kuin vain on mahdollista päästä tässä hetkessä.

”Riverillä on hallussaan jotain mikä kuuluu minulle ja haluan sen takaisin. Tavalliset kontaktini eivät ole saaneet tuotua minulle tarvitsemiani tietoja hänen olinpaikastaan joten olen joutunut turvautumaan b-suunnitelmaan eli teihin” Rikke sanoo katsellen meitä kaikkia. Mietin oliko Rikke kannoillamme jo silloin kun ensimmäisen kerran kohtasimme cybermanin kirjastossa ja olen jo kysymässä asiaa kun Tohtori luo minuun katseen joka käskee minua olemaan hiljaa. Mistä se voisi arvata mitä aion tehdä?

”Lähetitkö apujoukkosi Maahan etsimään meitä, Rikke?” Tohtori kysyy matalalla äänellä.  Rikke katsoo häneen hyvin häkeltyneenä, ilmeisesti ei lähettänyt koska muutenhan hän ei olisi tuon näköinen nyt. Voihan hemmetti sentään, nythän tämä menee taas monimutkaiseksi.

”Maahan? En todellakaan. Kohtasit siis Maassa cybermaneja?” Rikke kysyy tiukasti.

”Kyllä, en kai minä muuten olisi asiasta kysynyt. Mutta jos asialla et ollut sinä niin kuka sitten? Ymmärtääkseni cybermanit ovat uskollisia vain yhdelle kerrallaan ja jos ovat tehneet diilin kanssasi niin tämä on erittäin kummallista. Et siis ole antanut  heille mitään sen suuntaista käskyä jonka voisi tulkita niin, että heidän tulisi mennä Maahan etsimään minua tai Rainaa?” Tohtori ojentaa kättä minun suuntaani. Ryhdistäydyn. En aio pelon näkyä kasvoiltani tai olemuksestani.

”Minähän sanoin, että en ja tarkoitin sitä mitä sanoin.” Rikken äänestä kuuluu viha, tämä ei lupaa hyvää.

Tohtori mutisee jotain mistä ei kukaan taida saada selvää ja nousee tuolilta harppoakseen edestakaisin huoenessa. Kuuluu selvästi hänen tapaansa ajatella ja Rikke taitaa tietää sen koska ei sano mitään, huitoo ovella seisoville cybermaneille, että eivät sekaannu nyt tähän. Tilanne on muuttunut aivan toiseksi kuin mitä se oli vielä hetki sitten, nyt tässä ei ole Rikke meitä vastaan vaan olemme kaikki yhdessä veneessä hämmenyksemme kanssa. Ei ole hyvä asia, että Rikke ei olekaan vastuussa kaikesta mitä cybermanit ovat meitä kohtaan tehneet. En halua edes ajatella mistä on kyse tai mihin tämä kaikki vielä voi johtaa. Haluan vain tietää mitä minulta vaaditaan ja sitten poistua paikalta. Valitettavasti se tuskin onnistuu ja tiedän sen itsekin.