20

En ehdi olla tardiksessa kauankaan kun Tohtori tulee perässä, kädessään pala maalausta. Sanaakaan sanomatta hän vie sen pois näkyvistä mistä olen kiitollinen. Tämä on tarpeeksi ahdistavaa muutenkin, kiitos vain. Koordinaatit asetaan Brooksiin ja palaamme sinne mistä lähdimme tälle matkalle. Pihalla meitä odottaa useampi cyberman jotka ystävällisesti kiikuttavat meidät siihen samaan saliin odottamaan jossa aiemminkin odotimme Rikkeä. Katselen syrjäsilmällä Tohtorin sylissä lojuvaa palaa kiveä. Jollekin toiselle se voi olla vain pala kiveä mutta minulle se on korvaamaton pala historiaa ja sydämeeni sattuu nähdä se tuossa, erillään alkuperästään. Ravistelen itseni pois synkeistä ajatuksista ja mietin missä Unnur ja Jack ovat. Talossa on täysin hiljaista, emme kuule mitään muuta kuin satunnaisia askelia käytävästä kun cybermanit vaihtavat komentopasseja. Odotus tuntuu ikuisuudelta ja kidutukselta ja juuri kun olen mutisemassa asiasta jotain Tohtorille, ovi aukeaa ja Rikke kävelee sisään, kasvoillaan se karmiva muikea hymy.

”Miten mukavaa, että palasitte näin pian.” Syö pääsi  nainen, minun tekee mieli vastata mutta sen sijaan kuitenkin pakotan kasvoilleni väkinäisen hymyn. Jos kuitenkin edes yrittäisi käyttäytyä. Tohtorin vuoksi jos ei muuten.

”Tässä on haluamasi. Missä Jack ja Unnur ovat?” Tohtori sanoo ja toivon todella, että se ei ole niin tyhmä, että antaa kiven pois ennen kuin saamme oman osamme diilistä. Rikke nyökkää ovella seisovalle cybermanille joka ilmeisesti lähtee hakemaan tiimimme puuttuvia jäseniä sillä nämä astelevat hetken kuluttua huoneeseen. Kummankin kasvoilta voi lukea helpotuksen huokaisun. Tämä kärsimys olisi kohta ohi. Tohtori ojentaa Rikkelle kiven ja Rikke käskee cybermania katsomaan, että me pääsemme kaikki neljä turvallisesti Tardikselle. Kehtaa myös kiittää meitä, puren huuleeni, että en sano mitään (ja koska Tohtori tökkää minua kylkeen). Huokaan syvään ja katson vielä kerran tuota maalauksen osaa, nyt se on lopullisesti menetetty. Tunnen tehneeni järkyttävän rikoksen ja oloni on sen mukainen, kuljen pää riipuksissa Tardikselle. En ymmärrä miten Tohtori voi olla niin rauhallinen ja hyväntuulinen, tilanne on aivan kamala ja toinen vain kävelee tuossa tyytyväisenä. Mulkoilen Tohtoria pahasti koko matkan mutta ei toinen huomaa mitään tai jos huomaa, ei ainakaan tajua mistä moinen kumpuaa. Kun pääsemme Tardikselle, huokaan helpotuksesta. Tämä alkaa olla ohi. Ja voimme palata varsinaisen juonen pariin eli etsiä se hemmetin kirja ja River. Mietin taas pääsenkö koskaan kotiin, miten tässä tulisi käymään. En halua jäädä komentopaneelin luo juttelemaan siitä mitä seuraavaksi, ilmeisesti palaamme, Innosolille jotta Unnur pääsee kotiin, vaan mutisen jotain väsymyksestä ja vetäydyn yhteen Tardiksen monista vierashuoneista. Haluan olla hetken omissa oloissani kun se kerran on mahdollista. Ei tiedä koska sitä taas seuraavan kerran saa moista ylellisyyttä nauttia. En kuitenkaan ehdi kovinkaan montaa hetkeä olla huoneessa kun oveen koputetaan. Kiroan mielessäni, helvetin Tohtori, eikö se voisi kerrankin uskoa mitä sanotaan ja antaa toisen olla rauhassa. Tempaisen oven auki aikamoisella riuhtaisulla, valmiina sättimään Tohtoria mutta ovella ei seisokaan Tohtori vaan Jack. Joka näyttää kohtalaisen pelästyneeltä tavasta jolla avasin oven, ei ilmeisesti odottanut moista mikä nyt ei ole ihme. Eihän Jack voi tietää, että odotin Tohtoria ja olin valmis huutamaan tälle. Tosin en minä välttämättä Jackiakaan haluaisi juuri nyt nähdä, aikuisten oikeasti haluaisin olla hetken omissa oloissani ja koota itseäni vähän kasaan taas. On ollut raskasta ja kuluttavaa.

”Anteeksi. Ei olisi pitänyt tulla” Jack sanoo ja kääntyy kannoillaan. Huokaan, ei kai tässä auta kuin selvittää miksi se on täällä.

”Äh, minä luulin, että olet Tohtori ja olin varautunut sanomaan muutaman sanasen. Ei niin ystävällisesti. Tule sisään vaan.” Astun pois ovelta ja pidän ovea auki. Jack astuu sisään, se näyttää jotenkin hauraalta. Mikä on outoa, Jack ja hauras ei ole sanapari jonka heti yhdistäisin toisiinsa. Mietin onko jotain tapahtunut sillä aikaa kun olimme Tohtorin kanssa Serbiassa ja toivon, että jackia ja Unnuria on kohdeltu hyvin.  Yllätyn suuresti kun sen sijaan, että istuisi alas, Jack tarttuu minua kasvoista ja suutelee. Pitkään ja hartaasti. Vastaan suudelmaan, siitä on niin kauan kun minua on viimeksi suudeltu näin. Jackin huulet ovat pehmeät mutta vaativat ja maistuvat suolaiselta. Painaudun Jackia vasten, jotenkin tässä on niin kovin hyvä olla. Luonnollista, ihan kuin minun kuuluisi olla tässä. Suudelma jatkuu ja jatkuu, hengästyn. Tunnen kuinka polveni notkahtavat kun Jack leikittelee huulillani. En tajua yhtään mistä on kyse. En minä ole tämmöinen, en minä tee näin. Eikä minulle käy näin, ei Jackin kaltaiset komistukset ihastu minuun. Olen siihen aivan lian tavallinen. Suudelma loppuu viipyillen, kuin kumpikaan ei haluaisi lopettaa tätä hetkeä. Nojaan Jackin rintakehää vasten, toinen on minua reippaasti päätä pidempi. Kuuntelen sen hengitysrytmiä ja olen vain. Tajumatta mistään mitään mutta se nyt on sellaista, nauttien hetkestä sillä en tiedä koska tämä hetki on ohi. Ennen kuin ehdimme kumpikaan sanoa mitään, huoneen ovi aukeaa ja Tohtori pistää päänsä oven raosta sisään.

”Tulisitteko tekin, olemme perillä” Tohtori sanoo ja tällä kertaa ääni on varsin neutraali, siinä ei ole samaa kiukkua kuin puhuessamme Jackista Serbiassa. Mikä lie ryppy ollutkin, se on näköjään ohi. Irrotan otteeni Jackista, katson sitä hetken silmiin ja hymyilen.

”Meidän lienee paras mennä.”

”Niin lienee.” Jack sanoo ja tarttuu minua kädestä. Yritän järjestäytyä mutta kaikki on niin sekaisin, että ei siitä tule nyt mitään. Parasta siis vain seurata Jackia ja Tohtoria. Kävelemme käsi kädessä ulos Tardiksesta ja huomaan, että olemme taas siellä mihin Unnur minut toi kun hukkasin Tohtorin. Eräs ympyrä on siis sulkeutunut. Vaikka tarinassamme on vielä paljon aukkoja  ja paljon selvitettävää. Ei tämä vielä ole ohi. Ei sinne päinkään. Vielä on paljon selvitettävää ja paljon vastamaattomia kysymyksiä. Tuntuu oudolta olla taas Innosolissa, tuntuu kuin olisi kulunut iäisyys siitä kun olimme täällä viimeksi vaikka tosiasiassa siitä on vain muutamia päiviä. Unnur on selvästi huojentunut päästyään takaisin kotiin ja miksi ei olisi. Olihan se aikamoinen reissu meille kaikille, luultavasti kukaan ei ollut ihan varma siitä mitä tapahtuisi seuraavaksi. Tuskin edes Unnur vaikka hän näkeekin asioita. Mieleni tekee kysyä tiesikö hän mitä tapahtuisi mutta en ehdi kysyä kun Unnur jo pyytää meitä sisään. Olemme kuulemma kaikki hieman levon tarpeessa ja siinä hän on kyllä oikeassa. Meillä on myös paljon puhuttavaa ja on tehtävä jonkinlainen suunnitelma sen suhteen miten tästä eteenpäin. Unnur paimentaa meidät kaikki keittiöön ja pistää kahvia tulemaan. Istumme hiljaa, tunnelma on oudon odottava. Jostain kaapista eteemme kaivetaan taas niitä herkullisia keksejä mitä aiemminkin söimme ja saavin kokoiset kahvimukit täyttyvät kohta höyryävällä kahvilla. Kiedon käteni kupin ympärille ja odotan, että joku avaa keskustelun. Itse olen sen verran tunnekuohun kourissa ettei päässäni liiku oikein mitään järkevää. Kaikenlaisia sekavia ajatuksia vain poukkoilee sinne tänne. En saa mistään niistä kiinni, en oikein yritä koska en tiedä kykenenkö nyt juuri pohtimaan sen suuremmin mitään.

”Meidän pitää edelleen löytää se kirja” sanon puoliääneen vaikka juuri mietin, että en aio keskustelua aloittaa. Se siitä lupauksesta itselleni. Hetkeen kukaan ei sano mitään, Tohtorikin vain nyökkää.

”Teidän on löydettävä River” Unnur sanoo hiljaa. Se siis tietää jotain. Tai ilmeisesti kumpikin nainen tietää jotain, River ja Unnur. River jotain kirjasta ja Unnur siitä, että River tietää. Sekavaa.

”Niin on. Tiedän sen. Johtolangat Riverin olinpaikasta vain ovat olemattomat. Ainut mitä tiedämme on, että hän ei ole enää Brahessa. Mutta meillä ei ole mitään hajua siitä mihin hän on sieltä lähtenyt.” Tohtori sanoo pyöritellen lusikkaa kahvikupissaan. Hän ei vaikuta kovin innostuneelta siitä, että meidän pitää etsiä River käsiini ja mietin onko siihen jokin erityinen syy. Luultavasti on ja Tohtorille tyypilliseen tapaan hän ei aio kertoa sitä meille muille jos ei ole aivan pakko tai jos emme kisko sitä hänestä hohtimilla ulos.

”Mitään ideoita sen suhteen miten nyt sitten toimitaan? Mistä aloitamme? Anything?” kysyn antaen katseeni kiertää muussa seurueessani. Kuka vaan voisi vastata jos on jotain ideoita, minulla kun ei ole ja minä olen tässä nyt se joka on eniten vieraalla maaperällä. Eniten hukassa.

”En minä tiedä. Riveristä ei ikinä tiedä mitä se keksii.” Jack puuskahtaa turhautuneesti. Tämän käsityksen minäkin olen siitä naisesta saanut.

”Mutta jotain meidän on keksittävä. Perässämme tulee cybermaneja jotka eivät ole Rikken hallinnan alla ja jotka ilmeisesti haluavat meidät hengiltä koska haemme kirjaa. Tohtori, etkö tosiaan keksi mitä siinä kirjassa olisi mitä joku muu voisi haluta?” Käännän katseeni Tohtoriin. Nyt on aika piinapenkille kun ei vastauksia kerran muuten saada.

”Olen miettinyt pääni puhki enkä tajua mitä siitä kukaan saisi irti. Paitsi minä ja River, eivät ne raapustelut siinä kirjassa kerro mitään kenellekään muulle.” Tohtori sanoo päätään pyöritellen. Jokin Tohtorin sanoissa herättää päässäni ajatuksia mutta en saa kiinni mikä. Yritän hetkisen pähkiä asiaa mutta en vain tavoita mikä tuossa olisi ollut merkityksellistä joten hylkään tämän ajatusketjun. Eihän siinä olisi mitään järkeä, että River olisi itse tämän takana ja sitten olisi kuitenkin palkannut minut etsimään kirjaa. En edes sano ääneen ajatustani koska se kuulostaa täysin naurettavalta. En halua tehdä itsestäni naurunalaista, ihan tarpeeksi muutakin tässä nyt ilman sitä. Tyydyn hörppimään kahviani ja murustamaan keksinmuruja paidalleni. Pasmani menevät ihan täysin sekaisin kun täysin yhtäkkiä Jack pyyhkäisee suupielestäni muutaman murun pois ja hymyilee minulle. Vaikka istun tukevasti paikallani, tunnen kuinka polveni notkahtavat. Tähän ei ole nyt aikaa, nyt ei ole oikea aika tälle. Silti tunnen kuinka kasvoilleni syttyy typerä hymy. Voi luoja sinun kanssasi Raina. Tämä ei, tietenkään, jää huomaamatta Unnurilta ja Tohtorilta jotka vaihtavat katseen jonka merkitystä ei ole vaikea arvata.

”Ehkä olisi nyt paikallaan pieni lepotauko ennen kuin jatkamme suunnitelman tekoa?” Unnur sanoo nousten pöydän äärestä. Tätä suunnitelmaa kannatetaan, olemme kaikki rättipoikki väsyneitä ja ajatus siitä, että saan mennä vaakatasoon, on erittäin houkutteleva. Unnur ohjaa meidät kunkin omaan huoneeseen ja sanoo tulevansa herättämään muutaman tunnin päästä. Minulta menee noin puoli sekunttia nukahtamiseen ja nukun unia näkemättä. En tiedä kuinka kauan olen nukkunut mutta ainakaan minua ei vielä ole tultu herättämään mistä päättelen, että aikaa ei ole kulunut vielä kauaa. Makoilen hetken siinä sängyllä selälläni, miettien päivän tapahtumia. Käyntiä Serbiassa, Jackia, Rikkeä, kadoksissa olevaa kirjaa. Huomaan, että ajatukseni kiertävät enemmän tai vähemmän kehää ja palaavat kerta toisensa jälkeen yhteen ja samaan ajatukseen, Jackiin. En tiedä miten suhtautua tähän, ei tämmöistä tapahdu minulle. Olen jo vuosia sitten luopunut ajatuksesta, että elämässäni olisi vielä joku enkä nyt osaa ajatella, että tilanne voisikin olla toinen. Jotenkin kuitenkin oleminen Jackin lähellä on niin kovin luonnollista ja luontevaa. Kuin minun kuuluisi olla siinä toisen lähellä. Mieleeni muistuu miltä Jackin huulet tuntuivat omiani vasten ja vatsanpohjassa tuntuu kutinaa. Suupieleni kääntyvät hymyyn sitä suudelmaa mietttiessäni, se oli hyvä suudelma. Erittäin hyvä. En minä pistäisi pahakseni vaikka minua suudeltaisiin siten uudestaankin. Häkellyn tätä ajatusta niin, että nousen istumaan sängyn reunalle ja päätän lähteä etsimään muita. Ehkä auttaa jos keskityn taas muihin asioihin, ihmissuhteet ovat tässä tilanteessa aika pienellä prioriteetilla asialistalla. Astun ulos huoneesta ja kuulen jostain vaimeaita puheääniä. Päätän seurata ääniä, kuulostaa nimittäin siltä kuin siellä puhuisi Unnur ja Tohtori. Äänet kuuluvat muutaman oven päästä kirjastosta jonka ovi hieman raollaan. Kurkkaan ovesta sisään ja aion astua sisään huoneeseen kun jokin mitä Tohtori sanoo, saa minut pysähtymään niille sijoilleni.

”En ymmärrä Riveriä, miksi hän halusi sekoittaa tähän muitakin kuin minut. Tämä olisi voitu hyvin hoitaa meidän kahden välisenä eikä olisi tarvinnut asettaa ketään muuta vaaraan.” Tohtori sanoo selkä oveen päin. Unnur on sijoittuneena huoneessa niin, että en näe häntä enkä kuule vastaako hän mitään Tohtorin sanoihin.

”Nyt on kuitenkin myöhäistä ajatella, että Jack tai Raina jäisivät pois tilanteen selvittelyistä. Kumpikaan ei varmastikaan anna minun sulkea heitä ulkopuolelle, sen verran itsepäisiä ovat. Sopivat hyvin toisilleen siltä osin. ”Tohtori naurahtaa viimeisten sanojensa jälkeen hieman ja minun mieleni tekee marssia huoneeseen ja sanoa, että me emme Jackin kanssa ole mikään pariskunta eikä meidän siis tarvitse sopia toisillemme. Jokin kuitenkin pidättelee minua, tiedän, että jos astun huoneeseen, keskustelu muuttaa suuntaansa enkä saa tietää mitä Tohtori tarkoittaa. Joten jään ovenrakoon salakuuntelemaan.

”Niin, heidät on nyt kyllä sotkettu tähän jo niin syvälle, että muu ei ole mahdollista. Te kolme olette tämän ytimessä ja teitä kaikkia kolmea tarvita tämän selvittämiseen.” Unnur sanoo hiljaa. Tohtori nyökkää.

”Näin minä arvelinkin. Tai oikeammin pelkäsin. Selvittäisin tämän niin paljon mielummin yksinäni. Mutta minkäs teet, River on aina ollut kaikkea muuta kuin ennalta-arvattava ja toisaalta hän myös rakastaa tehdä asioista vaikeampi kuin ne ovat. Naiset. En ymmärrä niitä.”

”Uskon sen. River ei ole helpoimpia ihmisiä yleensäkään ja varsinkaan silloin jos hän haluaa jotain. Hän on valmis tekemään mitä tahansa saadaaksen haluamansa. Päättäväisyyden puutteesta häntä ei voi syyttää, se sinunkin on myönnettävä.”

”No se on kyllä totta. Se nainen menee läpi vaikka harmaan kiven jos sikseen tulee ja siten saa haluamansa.” Tohtorin äänestä kuuluu hieman yllättäen kunnioitusta. Huoneessa on pitkään ihan hiljaista ja ehdin jo miettiä, että keskustelu on ohi kun kuulen Unnurin äänen.

”Teillä ei nyt kuitenkaan ole vaihtoehtoja, River on löydettävä jotta tämä arvoitus ratkeaa. Ja kuten sanoin, teitä kaikkia tarvitaan siihen. Kohtalonne on tältä osin kiedottu yhteen. Vaikka haluaisitkin jättää Jackin ja Rainan ulkopuolelle, et voi sitä tehdä. Minä voin auttaa mutta minun taisteluni tämä ei ole. Tämän enempää, minun osani on kohta tehty.”

”Tiedän, tiedän. En vain pidä tästä yhteen. Tässä haiskahtaa pahasti jokin.” Tohtorilla siis oli jokin arvelu siitä mitä on tekeillä vaikkei kertonutkaan sitä meille. Kiroan tätä hiljaa mielessäni. Saatana sentään tuon kanssa. Olen niin keskittynyt kuuntelemaan mitä huoneessa puhutaan, että en ole lainkaan huomannut, että taakseni on astellut Jack. Joka yhtäkkiä nojaa lähelleni ja katsoo myös ovesta sisään.

”Mitä sinä täällä teet? Eikö keskustelua käydäkään tuolla oven toisella puolella?”

”Luoja sentään, ei saa pelästyttää tuolla lailla!” Ilmeisesti keskustelumme oli hieman kovaäänisempi sillä huoneesta kuuluu askelia ja ovi avataan. Oven toiselta puolen minua ja Jackia katselee Tohtori jonka ilmettä on vaikea tulkita. Siinä vaihtelee tuohtumus ja toisaalta huvittuminen tilanteesta, että puolestaan pääsi yllättämään meidät.

”No hei! Tervetuloa vaan mukaan!” Tohtori sanoo ja avaa ovea enemmän ja ohjaa meidät sisään huoneeseen. ”Kiva kun pääsitte mukaan!” Yritän tulkita Tohtorin äänestä missä mennään mutta ääni on hyvin neutraali, kuulen siitä vain tuttua tohkausta ja pöhköyttä, en muuta. Katson Unnuriin joka on oma itsensä, rauhallinen ja luottamusta herättävä ja hymyilee meille iloisesti. En todellakaan tajua mistä on kyse, luulin, että toiset olisivat tuohtuneet kun yhytin ne salaisesta neuvonpidostaan. Noh, ehkä minun ei tarvitse kaikkea ymmärtääkään. Kohautan olkapäitäni ja etsin itselleni istumapaikan ikkunan vierestä. Jack mönkii viereeni sohvalle joka on hieman liian pieni kahdelle hengelle ja menee hetki kun järjestäydymme siihen istumaan kumpikin edes kohtalaisen mukavasti. Tilanne tuntuu naurattavan Tohtoria joka seuraa ähellystämme nauraen. Hyvä, että pystymme olemaan viihdykkeeksi edes jollekin sillä itse koemme tilanteen enemmänkin ahdistavana. Olla siinä noin vain kahden uteliaan ihmisen silmien alla selvästi läheisissä väleissä, väleissä jotka eivät ole vain ystävälliset. Mulkaisen Tohtoria, jos olisin yhtään lähempänä niin muksaisin sitä käsivarteen jotta oppisi käyttäytymään. Mutta koska olen juuri saanut ähellettyä itseni jotenkin edes etäisen mukavasti siihen pienelle sohvalle, en muksaise. Minkä Tohtori varmaan arvasi olevan asianlaita, päätellen naurusta. Jack virnistelee, selvästi tyytyväisenä itseensä. Sitä yletän muksaisemaan ja teenkin sen.

”Oles nyt siinä!”

”Eipäs käydä päälle!” Jack huudahtaa muka hyvin loukkaantuneena vaikka äänestä paistaa kilometrien päähän nauru ja huvittuneisuus. Mulkaisen sen hiljaiseksi.

”Noniin, ovatko kaikki nyt jotenkin mukavasti?” Tohtori kysyy etsien katseellaan Unnuria joka istuu muutaman tuolin päässä minusta ja Jackista. Unnur nyökkää ja me Jackin kanssa mutisemme jotain sen suuntaista, että olemme.

”Hyvä hyvä. Raina jo osan tietääkin mitä puhuimme Unnurin kanssa.” Tohtori toteaa katsoen minuun. Tunnen kuinka puna leviää poskilleni, kiva kun tuolla tavoin käräytetään vakoilusta. Mutta toisaalta, ihan oikeassa Tohtori on. Ei minulla ollut asiaa, oikeasta, kuunnella toisten keskustelua. Jack katsoo minuun ilkikurisesti hymyillen ja yritän vajota sohvan läpi jonnekin missä kukaan ei näe minua. En pidä nyt lainkaan tästä keskiössä olemisesta mutta onnekseni Tohtori pitää siitä, että on itse keskiössä joten ei kulu montaakaan hetkeä ennen kuin Tohtori kääntää keskustelun pois minusta. Huokaan helpotuksesta.

”Niin, meillä on vielä tehtävänä se, että me löydämme kirjan. Olimme tässä Unnurin kanssa pohtimassa Riverin roolia tässä kaikessa kun te kaksi löysitte tienne paikalle.” Tohtori aloittaa. ”Unnurilla on näkemys tilanteesta ja valitettavasti minä olen samaa mieltä hänen kanssa. Riverillä ei ole nyt ihan puhtaat jauhot pussissa. Mikä hankaloittaa tehtäväämme huomattavasti. River on hankala kohde, hän osaa piiloutua hyvin jos ei halua tulla löydetyksi. Ja nyt meidän on kuitenkin hänet löydettävä. Mitä pikemmin, sen parempi. Toivoisin, että voisin jättää teidät kaksi pois tästä mutta Unnurin mukaan meidän kolmen on mentävä yhdessä ja luotan hänen sanaansa. Enkä myöskään usko, että te kiltisti jäisitte tänne.” Merkitsevä katse minuun. Mulkaisen takaisin. Ymmärrän kyllä vihjene pienemmästäkin, ei tarvitse alleviivailla, kiitos vaan.

”Minä en ainakaan jää tänne. Kuten varmaan tosiaan arvasitkin. Minut on tähän sotkettu nyt niin perusteellisesti, että haluan kyllä nähdä tämän loppuun asti ja saada selville miksi olen täällä.” Nyökkään Tohtorille.

”Ja jos Raina lähtee, minäkin lähden.” Jack sanoo ottaen minua kädestä. Toivon, että lähitulevaisuudessa meillä olisi hetki aikaa olla kaksin, että voisimme puhua siitä mitä on tapahtunut ja mitä toinen haluaa minusta. Sillä en lainkaan tiedä. Todellakaan, olen pihalla kuin lumiukko. Tuntuu kuitenkin hyvältä olla siinä näin, vierekkäin ja käsi kädessä. Tohtorikin hymyilee, ilmeisesti varmistimme sen mitä hän jo tiesikin eli yksin ei pääse lähtemään.

”Näin arvelinkin. Tämä seikkailu saatetaan siis loppuun yhdessä.”

”Mitä me seuraavaksi teemme? Onko sinulla tai Unnurilla ajatusta siitä, että missä River voisi olla? Tai missä kirja voisi olla?” kysyn kummaltakin.  Unnur ja Tohtori vaihtavat paljon puhuvan katseen keskenään, kuin miettien mitä kertoa ja mietin mielessäni, että parasta olisi, että kertovat kaiken. Kiltisti vain kaikki ulos niin päästään eteenpäin tässä tilanteessa. Mielestäni se olisi nyt reiluinta.

”Minulla on aavistus. Kirja on Riverillä itsellään mukana” Unnur sanoo ja saa minut ja Jackin hätkähtämään.

”Hä? Eihän siinä ole järkeä?” kysyn tyrmistyneenä.

”Äkkiseltään se todella tuntuu siltä, että ei ole. Mutta luulen, että Riverillä on tähän syynsä ja niitä ette saa selville kuin häneltä itseltään. Toki voimme arvailla mistä on kyse mutta varmuutta ei saada kuin häneltä suoraan kysymällä. Eli ensinnä teidän tulee paikantaa River.” Unnur vastaa rauhallisesti, välittämättä meidän avoimesta hämmenyksestämme. Tohtori nöykkäilee vieressä ja vääntelee käsiään. Hän ei ilmiselvästikään pidä tästä tilanteesta laisinkaan. Minkä ymmärrän hyvin, River on pettänyt hänen luottamuksensa ja sen tulee kirpaista varsin syvältä.

”Miten me nyt sitten etenemme?” Jack tiedustelee sormiani hivellen. Mieleni tekee sanoa, että lopettaisi mutta en edes halua hänen lopettavan. Mutta kosketus saa ajatukseni harhailemaan ja haluaisin nyt keskittyä vain ja ainoastaan tähän keskusteluun. Ja nyt en kykene siihen täysillä sillä ajatukseni menevät vähän väliä Jackin sormiin omilla sormillani. Hetken on hiljaista, kukaan ei vastaa mitään ja Tohtorin kasvoilla on pohtiva ilme. Ilmeisesti me nyt osuimme siihen kohtaa jota ei ole vielä suunniteltu.

”Unnur, onko sinulla käsitystä siitä missä River on?” Kysyn rikkoen hiljaisuuden. Tohtori katsoo minuun kuin olisin keksinyt jotain valtavan älykästä sanottavaa, välillä tuo mies on aivan mahdoton.

”Minulla on vain hyvin epämääräinen kosketus häneen. Näen vain ääriviivoja, en mitään suoraa ja selkeää mikä kertoisi missä hän on. En tiedä kuinka paljon siitä on apua mutta toisaalta, lienee se parempi kuin ei mitään. ” Unnur sanoo katsoen Tohtoriin joka nyökkää tälle. Unnur sulkee silmänsä ja yritän olla tuijottamatta tätä vaikka tilanne kiehtoo minua äärettömästi. Haluaisin tietää mitä Unnur näkee kun sulkee silmänsä, miten hän näkee mitä näkee mutta siihen minulla ei ole mahdollisuutta sillä kyky on vain Unnurin. Hetki tuntuu äärettömän pitkältä vaikka todellisuudessa se ei kestä montaakaan minuuttia. Aika kuitenkin menee äärettömän hitaasti eteenpäin ja me kolme olemme kärsimättömiä, haluaisimme jo tietää mitä Unnur näkee. Yhtäkkiä Unnur räväyttää silmänsä auki ja näyttää pelästyneeltä. Kuluu hetki ennen kuin hän saa sanottua mitään, ennen kuin hän tokenee. Ehdin huolestua mutta Tohtori katsoo minuun tavalla joka kertoo, että nyt ei saa sekaantua tähän. Unnurin on tehtävä tämä itse ja hän kertoo meille kun tilanne on ohi ja hänelle voi puhua. Meidän on nyt vain odotettava, niin vaikeaa kuin se onkin.

”Huh. En olekaan hetkeen nähnyt näin voimakasta näkyä.” Unnur sanoo hengittäen varsin nopeasti. Huolestumiseni pahenee, toivon, että kaikki on hyvin. Unnurista on tullut minulle tärkeä ja luotan häneen, en halua, että hänellä on mitään hätää. Unnur tuntuu aistivan hätäännykseni sillä hän katsoo suoraan silmiini ja hymyilee, kuin sanoakseen, että hänellä on kaikki hyvin eikä minun tarvitse huolehtia. En kuitenkaan osaa olla huolehtimatta ja huomaan painautuvani lähemmäs Jackia, hakevani hänestä turvaa.

”Löysin hänet. Tilanne on pahempi kuin kuvittelimme sen olevan.” Unnur sanoo katsoen Tohtoriin joka nojaa eteenpäin tuolissaan. Tohtorin kasvoille nousee huolestunut ilme ja otsalle huoliryppy.

”Saitko selville missä hän on?”

”Sain. Hän on täällä.”

”Täällä? Missä täällä?” kysyn koska en ymmärrä ja koska en osaa jättää keskustelua vain Unnurin ja Tohtorin väliseksi. Tungen nenäni joka asiaan kuten Innis aina hellästi naureskellen minulle sanoi. Ensimmäistä kertaa ehkä ikinä muisto Innisistä ei viillä niin syvälle. En kuitenkaan ehdi kiinnittää asiaan sen enempää huomiota sillä Unnurin seuraavat sanat saavat minut erittäin pahoin tolaltani.

”Niin, täällä. Innosolissa. Ilmeisesti hän tietää teidä ja minun olevan täällä ja on siksi tullut tänne. Sen tarkemmin en osaa sanoa hänen tämän hetkisestä paikastaan, valitettavasti. Näky oli kuitenkin erittäin voimakas ja aistin Riveristä erittäin voimakkaita tunteita. Jotka eivät ole tässä tapauksessa iloinen asia sillä ne tunteet eivät ole iloa tai jälleentapaamisen riemua. Aistin vihaa, raivoa ja vahvaa kiukkua.” Unnur jatkaa hiljaa. Tohtori nojaaa niin paljon eteenpäin, että melkein tipahtaa tuoliltaan. Me vain tuijotamme Jackin kanssa Unnuria ja yritämme tajuta mitä hän juuri sanoi.

”Eli River on täällä meidän perässämme ja haluaa meille pahaa? Miksi? En nyt ymmärrä” sanon hätäisenä. Jack kietoo kätensä olkapäilleni ja vetää minut lähemmäs, silittää hiljaa selkääni ja kuiskaa korvaani, että ei ole mitään hätää, tästä selvittäisiin kyllä.

”Tämä ei ole nyt lainkaan hyvä juttu.” Tohtori sanoo ja nousee tuoliltaan, yllättävän sujuvasti siihen nähden miten istui siinä hetki sitten.

”Olen pahoillani, toivoisin, että minulla olisi teille iloisempia uutisia mutta ei ole. Te ette ole turvassa Innosolissa mutta toisaalta tämä on uhka joka teidän on kohdattava jotta tähän saadaan selvyys.” Unnur sanoo selvästi pahoillaan olevani ja mieleni tekee sanoa, että eihän tämä hänen vikansa ole. Ei hän meitä jahtaa ja yritä saada hengiltä. Toisin kuin River.

”Tohtori, onko River meille vaaraksi?” Jack kysyy.

”Valitettavasti on. En halunnut myöntää sitä edes itselleni mutta aavistelin jotain tämän kaltaista jo aiemmin.” Tohtori sanoo surkeana, pää riippuen. Huoneeseen laskeutuu jälleen syvä hiljaisuus, kukin yrittää sulatella kuulemaansa parhaansa mukaan. Olin ajatellut, että tilanne helpottuisi kun tietäisimme ketä perässämme on mutta ei tämä sen helpompaa ole. Ihan yhtä lailla minua ahdistaa ja pelottaa nyt, ellei jopa enemmän. Mieleeni nousee taas huoli siitä pääsenkö koskaan enää takaisin kotiin. Kyyneleet pyrkivät silmiini enkä haluaisi antaa niille periksi vaan haluaisin olla vahva. En kuitenkaan kykene taistelemaan niitä vastaan kun Jack ottaa minut lähemmäs itseään. Nojaan toiseen ja nautin turvasta jonka saan hänestä. Mietin, että onko meillä tulevaisuutta, onko meitä tämän taistelun jälkeen edes enää olemassa.

”Raina, minä pidän sinusta huolen.” Jack kuiskaa hiuksiini. Pieni hymy nousee kasvoilleni. Hassu mies.