22

Päästyämme ulos Tardiksesta katselen ympärilleni. Encore näyttää rauhalliselta, pieneltä kylältä. Lasken äkkiseltään kymmenkunta pientä taloa ja kauempana näkyy yksi isompi talo. Tohtori harppoo edellä Jack rinnallaan, puhuen kovasti jotain mistä en ymmärrä mitään. Jotain tekniikkajuttuja, luultavasti. Puistelen päätäni ja yritän harppoa perässä, olisi kiva jos nuo pidempijalkaiset muistaisivat, että minulla on huomattavasti lyhyemmat jalat joten minun pitää ottaa kaksi askelta siinä kun nuo ottavat yhden. Mietin onko Tohtorilla jokin suunnitelma mutta totean mielessäni, että eipä niistä suunnitelmista ole tähänkään asti ollut kovinkaan paljon hyötyä. Vaikka kyllä se suunnitelma silti minua rauhoittaisi, paljonkin. Mutta nyt mennään sillä mitä on. Eli improvisaatiolla. Siten olemme tähänkin asti menneet ja no, pärjänneet joten kuten. Ei tämä tästä paljon huonommaksikaan kai voi mennä. Toivon ainakin niin. Huokaisen, yritän huokaista niin kuuluvasti, että se kantautuisi myös muiden korviin mutta jos se kantautuu, sillä ei ole ainakaan toivomaani vaikutusta. Sillä Jack vain virnistää minulle ja Tohtori ei reagoi mitenkään, posottaa vaan menemään eteenpäin. Otan muutaman juoksuaskeleen jotta saan muut kiinni, haluan kysyä mihin olemme menossa.

”Tohtori, onko meillä jokin suunnitelma?” Kadun sanojani saman tien kun ne tulevat ulos suustani. Voi Raina, voi kun joskus oppisit vähän hillitsemään itseäsi.

”Ai suunnitelma, tuolla?” Jack nauraa ja osoittaa Tohtoria joka katsoo Jackia varsin pahansuopaisesti. Ei näköjään arvosta, että teemme hänestä pilaa. Vaikkemme oikeastaan sitä tee, vähän vaan ehkä. Mutta rakkaudella.

”Miten niin?” Tohtori kysyy kävellen eteenpäin.

”No ihan vaikka vain uteliaisuuttani kyselin. Vaikka siksi, että olisi kiva tietää mitä on odotettavissa. Jos vaikka voisi varautua tulevaan jotenkin. En minä tiedä! Mitä varten suunnitelmia nyt yleensä on olemassa?” Tuhisen. Jackia naurattaa mutta ymmärtää onnekseen oman parhaansa ja on hiljaa, tyytyy vain virnistelemään.

”Me odotamme, että River löytää meidät tai me löydämme Riverin. Kumpi vain tapahtuu ensin.” Tohtori vastaa ja katsoo minun kuin kysyen oliko suunnitelma nyt tarpeeksi hyvä. Nyökkään. On tämäkin jotain, enemmän kuin odotin saavani Tohtorista irti. Kävelemme aikamme, ilmeisesti Tohtorilla on ajatus siitä mihin olemme menossa koska hän kävelee hyvin määrätietoisesti eteenpäin. Tuntuu, että me välttelemme kovin avoimia paikkoja, kuljemme reunoilla mutta silti hieman piilossa. Emme esimerkiksi kylän keskuskatua pitkin jossa olisimme kovinkin esillä vaan vähän enemmän sivukatujen puolella. Piilossa katseilta mikä on yhtä aikaa rauhoittava että pelottava asia. Olemme siis poissa vihollisen näköpiiristä mutta samalla se tarkoittaa, että vihollinen on tuolla jossain valmiina hyökkäämään kimppuumme. Pelko on asia johon en totu, en millään. Huomaan, että sydämensykkeeni tihenee ja olen enemmän valppaana kuin normaalisti. En silti haluaisi myöntää kummallekaan kumppanilleni, että olen peloissani koska olen ylpeä. Tiedän kuitenkin, että kumpikin noista on hyvinkin tietoinen, että minua pelottaa. Kumpikin noista on tottunut tähän aivan eri tavoin kuin minä. Mutta minä tiedän, että nuo pitävät minusta kyllä huolta. Eivät ne anna minulle tapahtua mitään jos vain voivat sen jotenkin estää. Toivon suuresti, että tilanne ei siihen kuitenkaan mene. Katson Jackin sivuprofiilia kun tämä kävelee vierelläni. Yritän sulatella saamaani tietoähkyä tilanteesta. En ihan tiedä vieläkään miten siihen tulisi suhtautua, kaikki se tuli aikalailla yllättäen ja puun takaa. Mutta tuo mies vetää minua puoleensa, mielettömällä voimalla. Jokin siinä on semmoista mikä sanoo minulle, että minä olen sinun, sinua varten. Yhtäkkiä mieleeni tulee kummallinen ajatus. Että Innis hyväksyisi tämän. Että se olisi iloinen ja onnellinen minun puolestani nyt, että se ei haluaisi minun olevan yksin ja rypevän vain surussa. Hitaasti mutta varmasti kasvoilleni nousee hymy minkä Jack tietenkin huomaa ja kun minä edelleen katselen sen profiilia, mielettömällä itseluottamuksella varustettuna Jack luulee minun hymyilevän komeudelleen. Ja vinkkaa minulle silmää. Otan Jackia kädestä kiinni, en sano mitään. Olkoon siinä uskossa vaan, hyvä niin. Kerron sitten joskus, ehkä, mitä oikeasti mietin sillä hetkellä. Jos se tilaisuus tulee, on seuraava ajatukseni. Ravistan synkät ajatukset pois mielestäni ja puristan Jackin kättä. Toinen vastaa puristamalla takaisin ja hihitämme kuin pienet lapset mikä kiinnittää Tohtorin huomion. Tohtori puristaa päätään meille, ilmeisesti olemme rasittavia. Tai jotain. En ehdi lopettaa ajatustani kun Tohtori yllättäen pysähtyy ja koska olemme kulkeneet melkein jonosssa, tietenkin kaikki törmäämme toisiimme. Tosi sulavaa ja varmaan tosi huomaamatonta myöskin. En tiedä miksi pysähdyimme ja kun yritän kurkkia edessäni seisovan Jackin ohi, minua komennetaan olemaan hiljaa ja paikallaan. Tottelen koska Tohtorin äänessä oli sävy joka kertoo, että nyt ei ole syytä leikkiä vaan pitää totella kiltisti. Mietin näkikö hän kenties cybermanin. Minun ei tarvitse miettiä kauaa kun kuulen takaani askelia. Käännyn ja huomaan katsovani Riveriä silmiin. Tai ainakin oletan, että tämä on River. Tunnistan hiuspehkon ja muistan kadehtineeni noita kiharoita monen monta kertaa. Ja tuota väriä. Mietin miten River on päässyt noin hiljaa tuohon taakseni, en ole yhtään kuullut, että kukaan olisi kävellyt perässämme. Sitten taas, olin kyllä niin syvällä ajatuksissani, että en kyllä olisi ehkä kuullutkaan askelia. Ennen kuin nyt jolloin on aivan liian myöhäistä tehdä mitään. Näköjään en nytkään tosin pysty tekemään muuta kuin tuijottamaan suu auki Riveriä joka vastaa katseeseeni tuimalla tuijotuksella. Tohtori ja Jack tuijottavat eteenpäin ja koska en saa sanaa suustani, nykäisen Jackia hihasta. Jack meinaa tiuskaista jotain mutta kääntää kuitenkin päätään ja näkee sen mitä minäkin näen. Riverin. Enää meidän ei tarvitse etsiä, etsintä on ohi ja River löysi meidät. Ainoastaan Tohtori ei vielä ole huomannut, että River on löytänyt meidät, hän tuijottaa edelleen eteenpäin. Edestäpäin kuuluu nyt selviä cybermanien askelia ja Riverin kasvoille syttyy hitaasti mutta varmasti viekas hymy. Hän on siis saanut meidät saarroksiin. Tohtori huomaa asianlaidan kuitenkin kun kumpikaan meistä ei vastaa kun hän kysyy jotain, kuulen kyllä hänen puhuvan mutta juuri nyt käsityskykyni ei riitä siihen, että ymmärtäisin, että mitä hän puhuu. Ja samaa näyttää koskevan Jackia koska tämä myöskin vain tuijottaa. Vihamielisesti, Jackin kasvoilta loistaa viha ja raivo. Tohtori kääntyy ja liittyy tuijottajien joukkoon. Tohtori kuitenkin toipuu meistä ensimmäisenä tilanteesta.

”River. Mistä tiesitkin, että etsimme sinua?”

”Kuulin huhuja, ajattelin tulla katsomaan pitävätkö ne paikkaansa.” Tämä keskustelu käytäisiin näköjään Tohtorin ja Riverin välillä sillä kumpikaan ei ollut huomaavinaankaan minua tai Jackia. Se ei tosin tehnyt tilanteesta yhtään helpompaa minulle ja huomaan, että astun askeleen lähemmäs Jackia. Kuin hakien turvaa. Ilmassa väreilee jotain mistä en saa kiinni, tunnelma on erittäin painostava kun Tohtori ja River tuijottavat toisiaan, kuin mittaillen toistensa voimia. Puren huuleeni, että en sano mitään täysin älytöntä ja että oikeasti pysyn irti tästä nyt. Tämä ei ole varsinaisesti minun taistoni vaikka minut  tähän onkin sekoitettu. Nyt minun pitää kuitenkin vain kiltisti pysyä ulkopuolella ja antaa noiden kahden setviä itse välinsä.

”No mutta tässä minä nyt olen. Ei tarvitse etsiä enää.” River sanoo Tohtorin silmiin tuijottaen.

”Hyvä hyvä, yksi vaihe vähemmän huolehdittavana.” Tohtori sanoo ja tuijottaa takaisin.

”Näköjään olet löytänyt Rainan ja Jackin vierellesi. Mitään vähempää en tosin sinulta odottanutkaan. Toivottavasti matkanne on tähän asti sujunut hyvin ja suuremmilta kommelluksilta on vältytty?”

”Kyllä vain. Ja kiitos kysymästä, meidän retkemme on ollut varsin antoisa. Teimme jopa  pienen sivupolun Serbiaan Rainan kanssa.” Tohtori sanoo ja nyökkää suuntaani. Sydäntäni vihlaisee taas kun ajattelen, että me tuhosimme niin kauniin luolamaalauksen.

”Mitä te siellä? Ette kai te vain olleet Rikken asioilla siellä? Hän yritti taannoin houkutella minua sinne tai minä ainakin oletan niin, emme koskaan päässeet varsinaisesti asiaan asti kun keskustelumme jo keskeytyivät." Mikäli Tohtori hämmästyy näistä sanoista, sitä ei voi lukea hänen kasvoiltaan. Riveriä vastaan hän on täysin tunteettoman näköinen kasvoiltaan, niiltä ei voi lukea mitään.

”Itse asiassa kyllä. Rikke pyysi vähemmän kauniisti ja me teimme kuten meiltä pyydettiin. Tai no emme me ihan.” Enää en kykene olemaan hiljaa vaan kuulen kuinka kysyn Tohtorilta mitä tämä oikein tarkoittaa.

”No en minä kyennyt sitä maalausta hajoittamaan. Kyllähän sinun se olisi pitänyt tajuta jo aikoja sitten. Minä tein siitä replikan ja Rikke sai palan replikaa.” Tohtori huitoo ruuvarillaan ja ymmärrän miten replika on tehty. Nauru kuplii huuliltani, se kaunis luolamaalaus on siis vielä ehjä ja kokonainen. Yhtä täydellinen kuin ennen meidän käyntiämme siellä.

”Mutta eikö Rikke huomaa sinun petostasi?”

”Luultavasti huomaa mutta toivottavasti vasta sitten kun me olemme jo kaukana täältä.” Tohtori sanoo virnistellen. Riveriäkin naurattaa ja mietin mikä on oikeasti näiden kahden suhde. Siitä huokuu kilpailua ja välittämistäkin mutta yhtä lailla myös vihaa ja närkästymistä. Mutta nyt ei ole aika pohtia ihmissuhteita. Haluaisin tietää mitä River suunnittelee mutta tajuan oman parhaani enkä kysy mitään. Annan muiden tehdä siirrot. Ja toivon, että Jack osaa käyttäytyä eikä tee tästä nyt vaikeampaa kuin mitä tilanne jo ennestään on. Hänellä on kana kynittävänä Riverin kanssa, tiedän sen mutta toivon, että se kana kynitään vasta myöhemmin.

”Minä toivoisin, että te seuraisitte nyt minua. Täällä alkaa pimentyä ja meillä on paljon puhuttavaa. ” River sanoo osoittaen sanansa meille kaikille. Tohtori nyökkää kun katsomme häntä Jackin kanssa kysyvästi joten kun River kääntyy kannoillaan ja suuntaa kulkunsa kohti yhtä taloista, me seuraamme. Cybermanit perässämme varmistamassa, että me todellakin seuraamme. Eli se siitä vapaaehtoisuuden harhasta minkä River meille loi. Joko me kävelemme itse tai sitten meidät laitetaan kävelemään. Mutta uskon, että kukin meistä kuitenkin valitsee mielellään nyt sen ensimmäisen vaihtoehdon. River astelee sisään yhden talon ovesta, ulkopuolelta talo näyttää ihan samalta kuin muutkin samalla kadulla olevat talot. Sisältä se vaikuttaa kovin erilaiselta. Tai sitten se on vain se tunnelma minkä me tuomme mukanamme. Jokin täällä kuitenkin on pielessä, sen pystyy aistimaan. Tunnelma on erittäin kireä ja se saa minut ahdistumaan. En pidä tästä, en niin yhtään. Toivon, että Tohtori tietää mitä tekee ja että me kaikki kolme pääsemme täältä pois yhtenä kappaleena. Olen vihdoin löytänyt elämänhaluni enkä todellakaan aio heti sen löydyttyä kuolla. Ehei, ei tule kysymykseenkään.