13

Kesken surkutteluni vankilani ovi avautuu ja avoimesta ovesta työnnetään sisään tarjotin. Tarjottimella on kuppi jotain kuumaa, tuoksusta päätellen kahvia sekä kasa voileipiä. Katson evästarjotinta hetken epäluuloisesti. Ovi on sulkeutunut saman tien uusiksi eikä tarjottimen tuoja sanonut mitään. En myöskään nähnyt hänen kasvojaan tai muutakaan, en edelleenkään tiedä kuka minua täällä pitää. Mietin uskallanko syödä tuodut eväät vai onko ne esimerkiksi myrkytetty. No juuri näin, Raina. Ollaanko ehkä katsottu vähän liikaa telkkaria taas. Jos nuo tahtoisivat minut hengiltä, en olisi tässä nyt vaan minut olisi tapettu jo siellä kiinniottotilanteessa. Mitään järkeä ei olisi ollut tuoda minua tänne hengissä ja tappaa vasta täällä. Koska mahani murisee varsin voimakkaasti ja järkeilen, että ruoka on turvallista, nousen ja otan tarjottimen käteen. Kahvi tuoksuu jumalaisen ihanalta ja leivät saavat kuolan valumaan. Tosin, olen niin nälkäinen, että söisin varmaan pieniä kiviä jos ne tarjoiltaisiin minulle juuri nyt ruokana. Menen tarjottimen kanssa takaisin sängylle ja istun se sylissäni. Otan kahvikupin käsieni väliin ja nuuhkin kahvin tuoksua. Tuoksu on lähes huumaava ja varovasti koitan onko kahvi jo juomakelpoiseksi jäähtynytta ja onhan se. Ilahdun kovin ja mutustan leivät. En tavoita kaikkia makuja mitä leivässä on mutta tässä kohtaa sillä todellakaan ei ole väliä mistä leipä on tehty tai mitä leivän päällä on. Kunhan se on ruokaa ja täyttää mahani, se riittää. Nautin kahvin hitaasti, se on äärettömän hyvin keitettyä. Istun kuppi käsieni välissä ja nautin sen lämmöstä ja tuoksusta. Tietyllä tapaa nautin jopa hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä, viime päivät ovat olleet niin täynnä kaikkea, että olen väsynyt. Nyt saan levätä. Yritän unohtaa olosuhteet joissa tänne jouduin ja keskittyä keräämään voimia, tulen varmasti vielä tarvitsemaan niitä. Suureksi hämmenyksekseni vankilani ovi avautuu uudelleen. Tällä kertaa ovi pysyy auki hetken aikaa ja siitä astuu sisään mies päällään pitkä villakangastakki, selittäen jotain jollekin toiselle jota en näe, ilmeisesti tämä joku seisoo sen verran oven takana, että en kykene häntä näkemään. Tuijotan suu auki enkä lainkaan ymmärrä mitä juuri nyt on tapahtumassa. Mies tungetaan vankilani ovesta sisään, hänen vastalauseistaan huolimatta ja ovi painetaan jälleen kiinni. Hän ei vielä huomannut minua enkä saa sanaa suustani hämmennykseltäni. Kumppanini takoo yhteisen vankilamme ovea ja huutaa vaatien päästämään hänet pois. Vaatii tietää kuka hänet vangitsti tänne ja miksi. Kukaan ei kuitenkaan vastaa mikä ei ole minulle mikään  yllätys. Eihän kukaan minullekaan mitään ole kertonut. Vaikka en ihan noin äänekkäästi olekaan vastauksia vaatinut. Yhtäkkiä mies kääntyy ja huomaa minut, jää tuijottamaan minua varmaan yhtä hämmästyneenä kuin minä olen. Mies näyttää kovin tutulta mutta en saa kiinni mistä minä hänet muka tuntisin. Tuntuu absurdilta, että tuntisin hänet, mehän olemme tietääkseni edelleen Brooksissa, kaukana kotoa siis minun osaltani. Enhän minä täältä voi ketään tuntea. Luultavasti sekoitan miehen johonkuhun toiseen. Niin sen on oltava.

”Kuka sinä olet ja miksi sinä olet täällä?” mies kysyy minulta, varsin tiukkaan sävyyn mitä en kovin arvosta. Ei tarvitse minulle kiukutella, ihan yhtä lailla minä olen täällä vangittuna tietämättä miksi ja kenen toimesta kuin hänkin.

”Minä olen Raina eikä minulla ole hajuakaan miksi olen täällä. Kukaan ei ole vaivautunut kertomaan minulle mitään syytä miksi minut taklattiin kadulla ja tuotiin tänne.” Annan tuohtumuksen kuulua äänestäni, osaan minäkin kiukutella. ”Mutta kuka sinä olet? Ilmeisesti sinäkään et tiedä miksi olet täällä, sen verran olin ymmärtivinäni äsköisestä episodista.”

”No en kyllä tasan tiedä miksi olen täällä.” Mies tuhahtaa. Jaaha, sitä kiukutellaan siis minulle. No, minä olen tässä ja vangitsijamme eivät, sinänsä loogista mutta aivan tarpeetonta. Kuitenkin.

”Näytät kovin tutulle mutta en minä voi sinua tuntea.” Huomaan sanovani mietintäni ääneen.

”Miten niin?” Mies kääntyy puoleeni uudestaan, äänestä kuuluu uteliaisuus.

”No minä en ole täältä päinkään kotoisin, tämä on ensimmäinen visiittini Brooksiin. Pitää kyllä sanoa, en tämän perusteella taida tulla uusiksi.” Hyvä Raina, huumori auttaa aina, varsinkin huonot vitsisi. Yllätyksekseni mies naurahtaa huonolle vitsilleni ja tartuttaa naurun minuunkin.

”En minäkään ole täältä päin joten siten voit kyllä tuntea minut muualta.” Mies ojentaa kätensä , odottaa selvästi, että tartun siihen ja kättelen joten teen kuten oletetaan. Jään kuitenkin tuijottamaan, varsin epäkohteliaasti suu auki, kun kuulen keneksi mies itsensä esittelee. Kapteeni Jack Harkness.

”Mitä sinä täällä teet?” Saan soperrettua, edelleen käsi Jackin kädessä. En tajua irrottaa otettani ja taidan puristaa hieman kovaakin koska Jack kiemurtelee irti otteestani.

”Miten niin? Olen vankina, kuten sinäkin. Emmekö me päässeet jo yhteisymmärrykseen siitä ettemme tiedä miksi olemme täällä?”

”Mutta siis. Etkö olekaan Brahessa Riverin kanssa?” Pieni Raina on nyt ihan pihalla. Jack ei vastaa vaan nyt on hänen vuoronsa tuijottaa minua suu auki. Kuluu hetki jos toinenkin emmekä saa kumpikaan sanottua mitään. Ilmassa on väreilyä kun kumpikin selvästi arvioi mitä toinen tietää, mistä toinen tietää mitä tietääkään ja miten toinen liittyy tähän kaikkeaan.

”Miten sinä voit tietää, että olin Riverin kanssa Brahessa? Mistä sinä edes tunnet Riverin? Etkös sinä sanonut, että tämä on ensivisiittisi Brooksiin?” Jack pommittaa minua kysymyksillä enkä ehdi vastata mitään ennen kuin seuraava kysymys jo tulee. Nostan kädet pystyyn, yritän elehtiä, että odottaisi hetken niin ehdin vastatakin jotain johonkin väliin mutta puhetta ja kysymyksiä tulee vain kuin liukuhihnalta. En enää ihmettele miksi Tohtori tulee toimeen niin hyvin Jackin kanssa, hehän ovat kumpikin ihan yhtä mahdottomia. Ei saa sanaa väliin kun innostuvat. Luovutan ja päätän kiltisti odottaa, että Jack saa selityksensä tehtyä, ehkä minäkin sitten saan jonkun sanan sanottua.

”Joko sait kysyttyä kaiken mihin toivot minun vastaavan? Ehditkö nyt kuunnella myös vastauksia vai olivatko nämä kaikki retorisia kysymyksiä? Vastaan kyllä mielelläni jos niin haluat mutta hiljennä nyt ensin vähän tahtia, hyvä mies. Päähän tässä menee pyörälle.” Kyllä, saatan olla vähän sarkastinen mutta kun ei tuosta tule nyt mitään muuten. Ei niin yhtikäs mitään. Jack mulkaisee minua aavistuksen pahasti, siinähän mulkoilee mutta hän kyllä ansaitsi tuon.

”Okei, sinun vuorosi puhua. Yritän olla hiljaa.” Jack sanoo ja istahtaa sängyn reunalle. Kohtalaisen lähelle, pistän huomiolle. En erityisesti pidä siitä kun vieraat ihmiset tulevat niin sanotulle henkilökohtaiseen tilaani, olen siitä varsin tarkka ja pidän ihmisiä käsivarren mitan päässä. Nojaan nytkin hieman taaksepäin, en pääse siirtymään sillä olen seinän ja Jackin välissä jumissa. Hienoa.

”Kuulin Riveriltä, että olitte menossa Brooksiin. ” Näen kuinka hämmästys nousee Jackin kasvoille ja hän avaa jo suunsa kommentoidakseen mutta nostan käden pystyyn, nyt on minun vuoroni puhua ja minä aion todellakin käyttää sen vuoron itse, en taistella siitä tuon kanssa. ”Niin, luin kirjeen jonka River kirjoitti juuri ennen lähtöänne.  En tiedä mistä minun pitäisi aloittaa, tarinaa on paljon ja tapahtumia myös. Niin, kaikenlaista on mahtunut viimeiseen muutamaan päivään. Alkaen siitä, että Riverin onnistui palkata minut etsimään Tohtorin kadonnutta muistikirjaa kirjastosta ja kun olin siellä, käytävälle ilmestyi cyberman ja Tohtori ja sitten se olikin menoa.” Tässä kohtaa Jack ei enää kykene hillitsemään itseään vaan nojaa lähemmäs kysyen ”Tohtori? Kirje Riveriltä? Mitä ihmettä?”

”Tuohon kyllä aika hyvin tiivistyy tämä kaikki, oikeastaan. En tiedä mitä osaan sinulle kertoa koska kaikki on aika sekavaa. Mutta siis. Sain tarjouksen jonka otin vastaan, etsiä sininen muistikirja jonka piti olla kirjastossa jossain ja jättää se sitten tiettyyn paikkaan josta se noudettaisiin. Kun olin etsimässä kirjaa, paikalle pöllähti Tohtori. Ymmärtääkseni olette tuttuja. ” En pysty olemaan vakavalla naamalla vaan vinkkaan Jackille silmää. Joka häneltä ei tietenkään, flirtin mestarina, mene ohi ja hän tarttuu siihen väärällä tavalla. Voi nyt luoja sentään näiden pöhköjen kanssa. Läppäisen miestä olkavarteen ja käsken keskittyä, nyt ei ole aika flirtille mutta en myöskään kerro mitä tiedän hänen ja Tohtorin suhteesta.

”Ennen kuin oikeastaan edes ymmärsin mistä oli kyse, paikalle tuli myös cyberman ja sitten olimmekin jo tardiksessa ja seuraavaksi Utopiassa. Ja niin edelleen. Muutaman mutkan kautta päädyimme tänne, Riverin asunnolle josta löysimme hänen kirjoittamansa kirjeen jossa hän kertoi lähteneensä kanssasi Braheen. Mikä oli muuten Tohtorista erittäin huono idea, noin sivuhuomautuksena.”

”No siitä en ole kyllä yllättynyt.” Jack sanoo virnistäen. Eivätkö nuo kumpikaan ota mitän koskaan vakavasti. Ilmeisesti eivät. Huokaan. Ja näiden kanssa minä sitten olen jumissa. Tai no, tällä hetkellä vain tuon yhden, en halua edes ajatella millainen parivaljakko nämä kaksi ovat yhdessä. Ja sitten jos vielä laitetaan River siihen väliin. Naurahdan mielikuvalle ja saan Jackilta kysyvän katseen mutta huidon merkiksi, että asia ei kuulu hänelle.

”Missä River on? Miten sinä tänne päädyit? ” Mielessäni on noin tuhat ja yksi kysymystä, nyt lienee minun vuoroni pommittaa Jackia.

”En tiedä. Se on vastaus kumpaankin. Valitettavasti. Asiat eivät menneet ihan toivommallamme tavalla, todellakaan.” Jack hiljenee hetkeksi ja mietin haluanko tietää mikä meni vikaan. Jack kuitenkin tekee päätöksen puolestani kertomalla, että River oli riitaantunut brahelaisten johtajien kanssa, asia josta en ole sinänsä kovin yllättynyt, ja että he ajautuivat pakomatkalla erilleen. Nyt Riverin olinpaikasta ei siis ollut tietoa.

”Mutta miten sinä päädyit takaisin Brooksiin? Näitkö sinä kuka sinut toi tänne? Minut taklattiin niin, että en nähnyt mitään vinkkiä siitä kuka tämän takana saattaisi olla, kuulin vain hyvin neutraalin mieheltä kuulostavan äänen kun minua tuotiin tänne. Silmät sidottuina joten en osaa edes sanoa missä olen.” Kysymyksiä nousee koko ajan mieleeni enemmän, nopeammin kuin ehdin kysyä ja huomattavasti nopeammin mitä Jack ehtii niihin vastata. Hengitän syvään, rauhoitutaas vähän nyt. Ilmeisesti meillä ei ole mikään kiire mihinkään, aavistelen nimittäin, että tulemme olemaan täällä vielä hyvän aikaa. Mutta olen iloinen Jackin saapumisesta, se antaa toivoa ja voimia. En ole täällä yksin, minun ei tarvitse yrittää täältä pois omin neuvoin.

”Brahelaiset suurin piirtein paiskasivat minut ulos.” Virnistys, ei liene vaikea arvata miksi. ”Otin ensimmäisen sukkulan mikä oli lähdössä ja se tuli tänne. Mietin, että olisi mahdollista, että River tulisi takaisin tänne. Joten ajattelin odotella häntä täällä. En kuitenkaan päässyt kunnolla edes sukkulasta ulos kun minut otettiin kiinni, silmäni peitettiin ja minut tuotiin tänne. Kuten näit, minulle ei kukaan suostunut kertomaan miksi.” Niin, sen näin kyllä. Ja kuulin. Luultavasti olisin kuullut vaikka en olisi ollutkaan samassa huoneessa, sen verran kovaa meteliä Jack piti.

”Mutta missä on Tohtori?” Jack kysyy, ihan kuin olisi vasta nyt tajunnut tämän puuttuvan. Huokaan. En haluaisi sanoa ääneen, että en tiedä mutta ei tässä muukaan auta. Jackin ilmettä on vaikea tulkita kun kerron miten jouduimme eroon toisistamme Tohtorin kanssa. Minusta tuntuu, että olen sotkenut kaiken, aivan kaiken. Taistelen itkua vastaan, en tasan itke tuon miehen edessä. Taistelu kuitenkin epäonnistuu ja kyyneleet nousevat silmiini ja valuvat poskilleni. Jack huomaa ne, tietenkin. Sanaakaan sanomatta hän ottaa minut syliinsä, antaa minun käpertyä siihen ja silittää hiljaa selkää. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tunnen olevani turvassa, minulla on joku tukena eikä minun tarvitse selvitä yksin. Itku puhdistaa oloani ja helpottaa ahdistustani. Jään siihen hetkeksi, en halua, että tämä hetki on ohi. Koska kun tämä on ohi, ahdistus ja pelko palaavat taas. Jack tuntuu ymmärtävän tämän eikä sano mitään, antaa minun olla siinä mistä olen erittäin kiitollinen. Mutta ei se muuta sitä, että minun on kerrottava Jackille mitä on tapahtunut Tohtorille. Tai en minä sitä tiedä mutta se minun pitää hänelle nyt kertoa.

”Minä en tiedä. En tiedä missä Tohtori on.” Sanon hyvin hiljaa, kuin kuiskaten. Jack ei sano mitään, on vain hiljaa ja ilmeisesti miettii sanojani.

”Me juttelimme niitä näitä ja seuraavaksi Tohtori käski minun juosta. Joten minä juoksin, Tohtori jäi sinne ja minä en tiedä mitä hänen on käynyt.” Huokaan. Yritän uskotella itselleni, että Tohtori pärjää aina, ei sillä ole mitään hätää. Mutta en saa itseäni uskomaan sanojani.

”Tohtori pärjää aina, hänellä ei ole mitään hätää.” Jack sanoo minua rauhoitellakseen. Ynisen jotain epämääräistä vastaukseksi. Ei tässä muukaan auta kuin uskoa ja yrittää pysyä positiivisena. Voimme vain toivoa, että Tohtori on turvassa.

”Niin, kyllähän minä sen tiedän. Mutta samalla olen huolissani. Tietenkin. Tämä on ollut niin hullunmyllyä. Koko yhteinen aikamme.” Sanon katsellen varpaisiini. En halua katsoa Jackia silmiin, ne ovat liian hypnoottiset. Hemmetti sentään, Raina. Ei nyt ole oikea aika eikä paikka tälle. Ei lainkaan. Sinä et todellakaan aio sortua tuon miehen karismaan, en varsinkaan tässä tilanteessa.

”Se tuntuu olevan tuttu kaava Tohtorin kanssa. Tohtori löytää rinnalleen jonkun kumppanin, sitten sotkeutuu erinäisiin ongelmiin ja vaikeisiin tilanteisiin ja aiheuttaa kumppanilleen paljon harmia. Et ole ensimmäinen joka on tuossa tilanteessa ja etkä varmaan viimeinenkään.” Jack sanoo naureskellen. Hymy tarttuu minuunkin, tiedän hänen olevan oikeassa.

”Niin minä olen ollut ymmärtävinäni.” Nojaan vasten seinää ja nostan jalkani taas vasten rintaani, pakko ottaa hieman välimatkaa Jackiin. En tajua mistä se repii tuon viehätysvoimansa. En kaipaa tätä nyt. En niin lainkaan. Ja tietenkin olemme täällä pienessä huoneessa jumissa kaksin, en pääse kovinkaan kauas karkuun. Huokaisen ja Jack katsoo kysyvästi minuun mutta puristan päätäni, ei tässä ole mitään kerrottavaa. Riittää, että puntaroin tätä itse, en todellakaan kaipaa sitä, että toinen tietää minun puntaroivan mitä puntaroin. En halua kertoa, että minä olen niin heikko, että polveni meinavat notkahtaa kun Jack katsoo minuun kujeilevasti. Voi nyt hemmetti sentään. Raina, ota ote ja ryhdistäydy.

”Onko sinulla mitään ideaa tai ajatusta siitä kuka voisi olla tämän takana?” Kysyn Jackilta, luulen, että Jack on helpompi saada puhumaan näistä asioista kuin Tohtori. Se kun ei puhu eikä pukahda ellei siitä revi hohtimilla ulos asioita.

”Pitää sanoa, että ei. Valitettavasti vihollisia on kertynyt jokunen joten en heti osaa sanoa kuka voisi olla tämänkaltaisen idean takana. Monikin on mahdollinen. ” Jack pohtii puhuessaan ja huokaan, ei tästä tule mitään. Mietin saammeko koskaan selville kuka tämän takana on, kuka meitä jahtaa.

”Kuka voisi tietää, että sinä liityt minuun ja Tohtoriin?”

”Se on hyvä kysymys, todella hyvä kysymys. Pohtimisen arvoinen.”

”Mitä vaihtoehtoja mielessäsi on?” Jostain tässä on nyt aloitettava. Ei muuten päästä eteenpäin. Yritän miettiä muuta kuin sitä, että olemme jumissa täällä emmekä tiedä miksi. Ennen kuin Jack ehtii vastata mitään, kysyn miksi me olemme täällä.

”Miten niin miksi me olemme täällä? Joku haluaa selvästi meidät pois tieltä” Jack vastaa hämmästyneenä.

”Tarkoitin, että miksi meidät siepattiin ja pistettiin samaan koppiin? Miksi minulle annettiin tieto siitä, että sinä olet täällä?” Siihen on oltava joku syy koska se ei voi olla sattumaa. Joku tietää meistä ja haluaa hämmentää minun pientä päätäni. Humanistin päätä tosin on kovinkin helppoa hämmentää, ei sillä.

”Aaah. Niin. Totta.” Sain selvästi Jackin hieman hämmilleen. Ei tuokaan vaikuta miltään galaksin terävimmiltä lusikalta. Mikä näitä miehiä oikein vaivaa. Ei mitään järkeä kummankaan päässä. Tai no ei ehkä ihan noin vahvasti voi sanoa, on kummallakin jotain järkeä mutta kuitenkin. Aina välillä tuntuu, että ei ole.

”Niin. Sitä minä tarkoitin. ” Puuskahdan.