11

Ovesta sisään astuu univormuasuinen mies huitoen aseella. Ilmeisesti jonkin sortin poliisi, niin minä olen ymmärtävinäni siitä mitä hän huutaa meille. Tekisi mieli sanoa, että huutamalla ei nyt saavuta paljonkaan mitään koska yksinkertaisesti en  ainakaan minä kykene käsittämään mitä minulle huudetaan jos ensin ammutaan huoneiston lukko sisään, ilman varoituksia. Minä olen elänyt uskossa, että poliisit varoittavat ennen kuin tulevat väkivalloin sisään mutta ilmeisesti näin ei ole asianlaita Brooksissa. Tuntuu kuin poliisi puhuisi jotain vierasta kieltä, en saa lainkaan kiinni siitä mitä hän huutaa. Eikä näytä saavaan Tohtorikaan joka vaan seisoo ja tuijottaa. Poliisin perässä sisään astelee lisää polisiiseja ja kohta pieni huoneist on täynnä ihmisiä. Joista kukaan ei vaivaudu kertomaan meille mistä on kyse. Ennen kuin Tohtori saa itsensä kasaan ja kysyy asiaa.
”Etsimme River Songia. Keitä te olette ja miksi te olette täällä?” Poliisi numero 1 sanoo hyvin tiukasti ja jopa hieman närkästyneesti, ilmeisesti meidän olisi pitänyt tietää heidän asiansa ilman, että se kerrotaan meille. Valitettavasti vain telepatia ei ole meistä kummankaan vahvinta alaa. Minä en saa koottua itseäni, huomaan edelleen tuijottavani poliisia suu auki. Näytän varmasti erittäin älykkäältä juuri nyt. Poliisi käskee uudelleen meitä esittäytymään ja kertomaan millä asialla olemme Riverin asunnolla.

”Olen Tohtori Smith” sanoo Tohtori huitoen psyykkisellä paperillaan jossa lukee mitä katsoja haluaa siinä lukevan. Hän osoittaa viereensä kohti minua ja sanoo minun olevan hänen assistenttinsa. Asiaamme hän ei kerro vaan kysyy polisiilta miksi he etsivät Riveriä.

”Kyseessä on poliisiasia eikä se kuulu teille. Onko teillä tietoa Riverin olinpaikasta?”

”Olen Riverin pitkäaikainen ystävä ja toivoisin kuulevani miksi poliisit etsivät häntä. Onko hän taas karannut vankilasta?” Tohtori kysyy hieman ilkikurisesti. Urpo, nyt ei ole ehkä oikea aika vitsailla mutta poliisi ei näytä tavoittavan Tohtorin sarkastista äänensävyä. Mutta ei myöskään suostu vastaamaan kysymykseen muuten kuin toistamalla mitä jo sanoi, että kyseessä on poliisiasia. Tohtori yrittää selvästi pelata aikaa, miettii mitä hän vastaa kysymykseen Riverin olinpaikasta. Rukoilen, että asiaa ei kysytä minulta sillä vaikka minulla hyvä pokerinaama onkin, en ole lainkaan varma, että se pitää tässä tilanteessa. Tärisen ja olen tolaltani. Mikä antaa Tohtorille hyvän kiertotien pois hankalasta tilanteesta.

”Anteeksi mutta assistenttini järkyttyi pahasti tavasta jolla tulitte asuntoon sisään. Voimmeko me poistua  hetkeksi jotta hän saa lasin vettä juodakseen ja hetken hengähdyksen tilanteesta?” Poliisi nyökkää hieman vastahakoisesti ja Tohtori ohjaa minut keittiöön. Ojentaa minulle lasin vettä . Juon sitä rauhallisesti, haluan, että tuo lasillinen kestää ja kauan. Yritän saada itseni tasapainoon mutta se on tässä tilanteessa helpommin sanottu kuin tehty. Koska koko huoneisto on täynnä poliiseja, emme ole keittiössä kahden vaan siellä on useampi poliisi tutkimassa paikkoja. Haluaisin kysyä Tohtorilta mitä hän ajattelee olevan tilanteen ja etsinnän takana mutta en uskalla.

”Meidän on päästävä pois täältä ilman, että paljastamme Riverin olinpaikan. Ja, että hän on Jackin kanssa. En ole lainkaan varma miksi he etsivät Riveriä mutta se ei tiedä hyvää. Luultavasti tieto Jackista ei myöskään ole tässä vaiheessa heille hyväksi.” Tohtori kuiskaa korvaani. Jään odottamaan onko hänellä jotain suunnitelmaa tämän toteuttamiseen sillä minulla ei ole. Ilmeisesti sen tarkempaa suunnitelmaa ei ole tai ainakaan sitä ei kerrota minulle. Huokaan ja menen takaisin olohuoneeseen Tohtorin perässä. Nyt on sitten vain osattava pelata mukana, tiesi mistä on kyse tai ei. Toivottava parasta.

”Tarvitseeko meidän olla täällä kun suoritatte etsintöjä vai voimmeko me poistua paikalta? Assistentillani on tosiaan hieman huono olo ja haluaisin saada hänet rauhallisempaan paikkaan?” Kiva kun käytät minua tekosyynä. Mutta tottahan se on, tavallaan. En todellakaan voi hyvin, ahdistukseni ei ole ehkä fyysistä laatua mutta henkisesti olen edelleen järkyttynyt ja luultavasti näytän kohtalaisen harmaalta. Yritän epätoivoisesti näyttää mahdollisimman surkealta ja manaan kun en omaa parempia näyttelijänlahjoja. Poliisi harkitsee hetken Tohtorin pyyntöä, kuin pohtien voisiko meistä saada irti enemmän kuin mitä on tähän asti saanut mutta tulee sitten tulokseen, että ei ole vaivan arvoista ja sanoo, että voimme mennä. Pyytää kuitenkin meitä ilmoittamaan poliisilaitokselle mikäli kuulemme jotain Riveristä tai hänen olinpaikastaan. Kaikki tiedot ovat kuulemma tärkeitä mutta edelleenkään meille ei kerrota miksi Riveriä etsitään näin vimmaisesti. Nyökkäämme ja lupaamme ilmoittaa mahdolliset tiedot jos jotain kuulemma ja poistumme paikalta. Poliisit jäävät Riverin asuntoon tutkimaan paikkoja ja yhtäkkiä muistan kirjeen. Hätäännyn hetkeksi mutta sitten Tohtori vinkkaa minulle silmää. Oletan, että se tarkoittaa sitä, että kirje on hänellä mukanaan. Toivon, että se tarkoittaa sitä koska muuten olemme luultavasti ongelmissa poliisin kanssa enkä usko, että me kaipaamme enää sitä tähän liemeen. On ihan tarpeeksi tekemistä siinä, että perässä on cybermaneja ja tuntemattomia tahoja jotka haluavat sinut hengiltä, ei siinä kohtaa halua enää vaikeuksiin poliisin kanssa koska on valehdellut näille. Ei todellakaan. Kävelemme hetken matkaa hiljaisuudessa, en uskalla sanoa mitään ja Tohtori tuntuu olevan ajatuksissaan. En halua häiritä tätä, josko vaikka olisi suunnitelmaa tekemässä. Aina voi toivoa. Lopulta en kuitenkaan kykene enää olemaan hiljaa vaan puuskahdan kysymykseni ilmaan.

”Mistä hemmetistä tuossa nyt oli kyse?” Niin, haluaisin mielelläni vastauksia.

”Suoraan sanoan, en tiedä. River ei ole niitä helpoimpia ihmisiä enkä hämmästyisi jos kuulisin, että hän on suututtanut jonkun väärän ihmisen. Taas. Ei olisi lainkaan ensimmäinen kerta ja tuskin viimeinenkään.”

”Voiko tuolla olla jotain tekemistä sen kanssa miksi me olemme täällä?”
”Kirjan kanssa?”

”Niin.”
”Voi olla. Tai sitten voi olla olematta. Vaikea sanoa. En kovin tarkkaan halunnut kysellä koska oli mahdollisuus, että poliisi olisi ottanut meidät kuulusteltaviksi. Ja sitä emme halua”. Juu, emme. Jos nyt pysyttäisiin erossa poliiseista niin se olisi hyvä. Tässä oli kaikenlaista muuta ihan tarpeeksi nyt.

”Kuulostaa hyvälle. Se poliiseista erossa pysyminen siis.”

”Eikö vaan!” Jos tuo nyt innostuu niin lyön sitä. Mulkoilen pahasti ja kerrankin taitaa mennä viesti perille ilman suurempaa säätöä. Hyvä, että joskus tietää oman parhaansa. Toisaalta, parhaansa se tekee suojellakseen minua ja muita. Unnuria ja Riveriä. Jackiakin varmaan suojelee. Purskahdan nauruun sillä muistan jotain älytöntä. Niistä illoista kun katsoimme Doctor whota yhdessä Innisin kanssa. Nauraa räkätän lähes hysteerisenä Tohtorin tuijottaessa vierestä kuin hullua. Niin kauan sitten, niin kauan. Kuin toisessa elämässä. Miten ne muistot voivat silti olla niin kirkkaina mielessä.  Juuri nyt elämä tuntuu epäreilulta, en minä halua muistaa näitä asioita enkä varsinkaan nyt, nyt ei ole oikea aika näille muistoille. Nauru kuitenkin tekee hyvää, saan hetkeksi pois mielestä poliisien aiheuttaman pelästyksen. Tohtori ei hieman yllättäen kysy mille hekottelin mikä on hyvä, en tiedä mitä minä hänelle sanoisin jos hän kysyisi. Että olen katsonut sinua telkkarista? Ei kuulosta kovin järkevältä tai uskottavalta. Etenkään ensimmäiseltä mutta sitten taas, Tohtorin elämässä lienee paljon asioita jotka eivät ole järkeviä tai uskottavia.

”Mutta mitä me nyt teemme?” Paras palata takaisin normaaliin päiväjärjestykseen. Muuten tästä ei tule yhtikäs mitään. Senkään vertaa kuin tähän asti on tullut. Toivon, että Tohtorilla on jokin ajatus siitä mitä teemme seuraavaksi.

”Menemme tardikselle.” Vastaus tulee varsin tomerasti. Päättäväisesti. Okei, mennään sitten. Kävelemme Tardikselle rauhallisesti, kumpikin tahtoo selvästi hieman nollata tilannetta ja kerätä ehkä voimiakin. En tiedä mitä meillä on edessä mutta voin arvata, että ei mitään kovin helppoa kuitenkaan. Tämä retki on ollut kaukana helposta alusta asti eikä mikään viittaa siihen, että se olisi helpottumassa loppua kohden. Mietin taas mikä on se loppu, milloin tämä loppuu ja miten. Löydämmekö kirjan, saammeko selville kuka kirjaa hakee meidän lisäksemme, onko Unnur turvassa? Tohtori keskeyttää pohdintani kysymällä mille nauroin aiemmin. Mietin mitä vastaan. Kehtaanko minä oikeasti kertoa. Tohtorin kysymys palauttaa ne muistot taas mieleen ja mieleni tekee nauraa. Tyrskin kun kerron.

”Joskus aikoja sitten katsoimme telkkarista Doctor Whota. Innisin kanssa. Siinä ohjelmassa pääosassa olet sinä.” Tässä kohtaa Tohtori nostaa kulmiaan mutta ei sanoa tai kysy mitään, odottaa, että jatkan tarinaani.

”Se oli meidän lempisarjamme, katsoimme sitä yhdessä kun oli olo, että pitää saada breikkiä arjesta tai viettää keskinäistä laatuaikaa.” Hymyilen muistolle meistä sohvalla käpertyneinä . Ne olivat hyviä aikoja, erittäin hyviä aikoja. ”Sinusta me tykkäsimme erityisesti.” Sanon ja nyökkään tohtorille. Niin, Tohtorista me kumpikin tykkäsimme kovin.

”Ja tietenkin Jackista koska Jackista nyt tykkäävät kaikki.” Tohtori tuhisee ja mietin kuulenko äänessä mustasukkaisuutta. Ehkä aavistuksen.

”No, kyllä. Jack on aika hurmaava. Eikö vain?” Tekee mieleni hieman kiusoitella toista. Vastauksena saan murhaavan mulkaisun ja nauran ääneen.
”Jack on aina tiellä ja aina flirttaamassa kaikkien kanssa. Ja todellakin tarkoitan kaikkien kanssa. Jos sillä on kaksi jalka, se kelpaa Jackille.”

”No mutta mitä pahaa siinä on jos flirttaa?” Mielestäni ei mitään vaikken itse osaakaan flirttailla. Innis puolestaan osasi. Hyvinkin.

”Rajansa kaikella silti on!” Tohtori selvästi on vähän ärtynyt asiasta enkä saa kiinni miksi. Ei kai sitä oikeasti voi häiritä Jackin flirttaus? Tai no tietenkin voi mutta miksi. Mielenkiintoista. Tämähän vallan vahvistaa sitä mitä pohdimme Innisin kanssa. Punastun ajatuksesta, että kerron sen Tohtorille ääneen. Että me mietittiin onko Jackilla ja Tohtorilla suhde. Sellainen suhde. Voi meidän kanssamme, aikuiset ihmiset ja sitten ne miettii tuommoisia. Mutta kun ne olisivat niin söpöjä yhdessä, Jack ja Tohtori. Ja mahdottomia. Aivan mahdottomia, siitä suhteesta ei kyllä ehkä tulisi mitään vaan se kaatuisi omaan mahdottomuuteensa  ennen kuin pääsisi oikein alkuunkaan. Mutta toisaalta niin moni oli miettinyt minun ja Innisin suhteestakin sen alkuaikoina ja niin me vain porskutimme onnellisena ja tyytyväisinä monta vuotta. Olisimme olleet onnellisia vielä monta vuotta ellei olisi tapahtunut sitä mitä tapahtui.

”Niin. Me siis pohdittiin onko sinulla ja Jackilla suhde.” Noin, nyt se on sanottu ääneen. Tunnen kuinka puna poskillani syvenee enkä uskalla katsoa Tohtoriin. Tiedä mitä se minusta ajattelee, toivon, että ei loukkaannu tai suutu. Eihän sitä tiedä. Jos vaikka osuin herkkään kohtaan tai jotain.  Aistin kuitenkin Tohtorin tuijotuksen vaikken katsokaan häneen päin. Hetkeen kumpikaan ei sano mitään ja tunnen kovaa tarvetta selitellä sanomistani mutta en kuitenkaan saa ulos suustani sanakaan. Enkä kyllä uskalla edes yrittää koska luultavasti se menisi änkyttämiseksi. Paras olla vain hiljaa ja toivoa, että toinen ei suutu. Tai loukkaannu. Ainakaan kovin pahasti. Tuntuu kuin sekunnit olisivat tuntien mittaisia ja meinaan hermostua. Miksei tuo sano mitään. Suuttuiko se nyt minulle ja mitä minä sitten teen jos se vaikka päättää jättää minut tänne.  Noh, kerran se vain sitten kirpaisee jos on kirpaistaaksen. Go with the flow, Raina.

”MITÄ?!” Tohtori suurin piirtein huutaa ja pelästyn. Sitten älyän katsoa Tohtoria ja näen silmiin asti ylettyvän hymyn jota seuraa naurunpuuska. Hetken jo pelkään, että se tukehtuu nauruunsa koska nauraa ja nauraa ja nauraa vaan. Mutta eipähän ainakaan suuttunut, se on posiitivinen asia. Mutta toki olisi toivottavaa, että ei myöskään kuole nauruunsa, en halua jäädä tänne yksinäni.

”No onko teillä? Ollut edes? Joskus mitään sen suuntaisia ajatuksiakaan?” Pakko se on nyt kysyä, tähän on saatava varmuus. Niin paljon se meitä Innisin kanssa aikoinaan vaivasi. Ja nyt minulla on mahdollisuus saada asiaan selvyyttä. Elämä on kummallista, todellakin. En olisi uskonut, että tätä tilaisuutta saisin. Ikinä.

”Ja luulet, että minä kerron sinulle?” Tohtori kujeilee. Kiusaa. Tuhmaa, ei saisi kiusata uteliasta Rainaa. Minä vain kerroin mille nauroin kun kysyttiin, itseään se saa nyt tästä syyttää.

”Kyllä, luulen.” En ole lainkaan varma kertooko mutta toivoa aina voi. Sanovat, että toivossa on hyvä elää. Nyt se testataan. Tohtori katsoo minuun ja pyörittelee päätään, epäuskoisen oloisesti ja miettien mitä sanoa. En osaa lainkaan lukea tilannetta, että olenko minä saamassa vastauksen vai enkö. Mieleni tekisi hoputtaa mutta sitten luultavasti en varmastikaan saa vastausta joten olen kiltisti hiljaa. Yritän käyttäytä ja olla hihittelemättä, yllätttävän vaikeaa näissä olosuhteissa.

”Kaikkea tekin mietitte. Minä ja Jack.” Tohtori naureskelee. Ilmeisesti kuitenkin ajatukselleni eikä minulle.

”Kyllä. Mielikuvitukseni on lähes rajaton. Ja et voi väittää, että Jack ei olisi koskaan flirttaillut kanssasi. Olkoonkin, että se mies nyt flirttaa vaikka kiven kanssa jos odottaisi saavansa siltä vastakaikua. Mutta teidän välillänne on jotain kemiaa, olen varma tästä. ” Nyökkään sanojeni lisäpainoksi.

”Flirttailu ja suhde on eri asia. Eikö vain?” Mitä tämä nyt on, ei tässä ollut tarkoitus halkoa hiuksia.

”No kyllä ne samaan mahtuvat ja mielestäni suhteessa on flirttiäkin mukana. Älä nyt yritä karata kysymykseltä. Itse halusit tietää mille nauran ja kerroin ja nyt on sinun vuorosi. Antaa tulla vastausta vaan nyt kiltisti!” Se on nyt tai ei koskaan, jos en nyt saa vastausta niin tilanne jää käyttämättä. Enkä luultavasti koskaan enää ole tilanteessa jossa voisin asiaa kysyä.

”Joojoo!” Aavistelen pientä turhautumista ja mietin johtuisiko se siitä, että olen osunut oikeaan. Toki se voi olla merkki myös siitä, että olen osunut väärään. Mutta haluan uskoa, että se on ensimmäistä. Että niillä on ollut jotain. Vaikka edes vähän. Kyllä kyllä.  Tohtori on taas pitkään hiljaa, miettii selvästi jotain.

”No. Flirttiä on ollut. Kyllähän sinä Jackin tiedät, kuten itsekin sanoit, mies flirttaa vaikka kiven kanssa jos tahtoo. Ja ei häneltä kyllä ole niitä kaksijalkaisia kumppaneita puuttunut, sen voit uskoa. Aina sen perään saa katsoa ja pitää vahtia, että ei Jack aiheuta ylimääräisiä harmeja. Mutta mutta. Suhde. En tiedä voiko puhua suhteesta.” Tohtori katsoo minusta pois päin ja puhuu aavistuksen hiljaisella äänellä, joudun hieman höristämään jotta kuulen mitä hän sanoo. Vastustan kiusausta nojata eteenpäin jotta kuulisin paremmin. En halua tunkeilla, kuitenkaan. Olen hiljaa ja toivon, että Tohtori kokee tilanteen sellaiseksi jossa kokee olonsa luontevaksi ja kykenee luottamaan minuun. Kaipaan nyt sitä, että tilanne olisi edes jotenkin normaali ja ihmissuhteista puhuminen on tässä kohtaa lähimpänä normaalia.

”Niin. Onhan Jack mukava poika. Ei siinä mitään. Mutta jollekin muulle kuin minulle, kuitenkin. Ei ole minun tyyppiäni noin parisuhteeseen.” Merkitsevä katse minun suuntaani.

”Mutta jotain teillä siis on ollut?” Kysyn suoraan koska haluan tietää vastauksen ja nähtävästi en saa sitä ellen vähän patista. Ei tästä nyt tule mitään. Voi huokaus sentään.

”Niiii-in kai.” Ravistaako tuota pitää jotta se kertoo mistä on kyse! Ei voi olla näin vaikeaa nyt. Oikeasti.

”Ajattelitko kiduttaa minua kauankin olemalla kertomatta sitä mitä haluan tietää?” Kysyn ja tökkään kylkeen. Nauraen samalla. Kuin vanhat kaverit pitkän ajan jälkeen.

”En tiedä vielä!”

”Hölmö olet.”

”Itsepäs olet.”

”Aijaa. Minä en ole tässä nyt se joka välttelee vastaamasta suoraan kysymykseen vai olenko?”

”No et ole. Mutta kun ei tämä ole niin yksinkertaista. Tai siis, asian voi ymmärtää niin monella tavalla. En halua, että saat väärää käsitystä.” Mieleni teke sanoa, että jos et kerro mistä on kyse niin saan aivan varmasti väärän käsityksen siitä mistä on kyse mutta pidän suuni supussa. Kerrankin, en ole siinä noin yleisesti ottaen kovinkaan hyvä.

”Ei me ollaan mikään pari oltu koskaan. Kuten totesin, tykkään Jackista ja omalla tavallaan hän on mainio poika. Jos olisimme tavanneet muissa olosuhteissa, en tiedä mitä olisi tapahtunut, ehkä tilanne olisi edennyt toiseenlaiseen lopputulokseen. Painotan sanaa ehkä. ” Jälleen merkitsevä katse. ”Mutta nyt tilanne ollut se ja tilanne meni ohi. Asiat jäivät flirtin tasolle.”

”Okei, ei se nyt niin vaikeaa ollut vai oliko?”

”No oli!” Tohtori puuskahtaa. Pöhkö mies. Todella pöhkö enkä voi olla nauramatta tuolle vähän. Tohtori yhtyy nauruun ja kohta me nauraa räkätämme yhdessä vatsojamme pidellen. Yhtäkkiä Tohtori jää tuijottamaan ohitseni ja hiljenee, noin vain. Täysin yllättäen enkä ehdi edes reagoida asiaan ennen kuin hän huutaa kovaa ”Raina, juokse!” tuijotan hetken Tohtoria enkä tajua mitä tehdä. Tohtori huutaa sanat uudestaan, kovempaa ja tuuppaa minua eteenpäin.