Kuluu hyvän aikaa ennen kuin kukaan sanoo mitään. Ainut
huoneessa kuuluva ääni hengitysääniemme lisäksi on Tohtorin askeleet kun hän
harppoo edestakaisin mietteissään. Emme kysy mitään, olemme kaikki hiljaa kuin
yhteisestä sopimuksesta ja odotamme, että meille kerrotaan mitä hän miettii,
että meillekin kenties selviää mistä hän ajattelee tässä olevan kyse.
”Minkä esineen sinä sanoit olevan Riverillä?” Tohtori
kysyy yllättäen.
”Tiedät vallan hyvin, että minä en sanonut mikä esine on
kyseessä” Rikke sanoo naurahtaen, tällä kertaa pehmeämmin.
”Aina voi yrittää.”
”Toki voi mutta tällä kertaa yrityksesi jäi vaille
tulosta, valitettavasti.” Rikke hymyilee lähes muikeasti. Oikeasti , tuo nainen
pelottaa minua huomattavasti enemmän kuin cybermanit. Ihme psykonarttu.
”Yritettävä se oli silti, olisit voinut mennä halpaan.”
Tohtori nauraa iloisesti. Huoneessa väreilee mielenkiintoinen tunnelma, yhtä
aikaa odottava ja pelottava sekä pelokas. Olemme jakautuneet eri leireihin,
niihin jotka tietävät mistä on kyse ja odottavat ja niihin jotka ovat ulalla ja
pelkäävät.
”Mutta palatakseni asiaan, missä on River? Tiedän, että
teillä on tietoja hänestä. Sen verran läheisiä olette. Ja pikkulinnut ovat
laulaneet, että Raina liittyy jotenkin Riveriin” Rikke sanoo nyökäten
suuntaani. En pidä tästä ollenkaan. Ei nähtävästi muutkaan sillä huomaan
vieressäni tapahtuvan ryhdin muutosta ja kireyttä. Jopa Unnurin taholta.
”Edelleen, miksi me kertoisimme sinulle mitään hänestä?”
Tohtori kysyy välinpitämättömältä kuulostavalla äänellä mutta ruumiinkieli
kertoo muuta. Hän on varuillaan ja varpaillaan.
”Luulisin teidän haluavan pois täältä joskus. Ehkä se on
tarpeeksi hyvä motivaattori teille?” Rikke vastaa. Noniin, alamme siis päästä
asian ytimeen hiljalleen. Siihen miksi me olemme kaikki täällä eikä vain osa
meistä. Miksi meidät kaikki piti siepata tänne, yhteen paikkaan. Rikke ei tiedä
mitä me tiedämme mutta tietää, että tiedämme jotain.
”Et sinä tarvitse muita kuin minut, Rikke. Päästä Raina,
Unnur ja Jack lähtemään niin hoidetaan asia meidän kesken” Tohtori sanoo
yllätyksekseni. Miksi se uhraa itsensä, en tajua. Meinaan älähtää jotain mutta
saan Tohtorin suunnasta katseen joka kertoo, että on turha kitistä mitään. Hän
on päättänyt toimia näin eikä meillä muilla ole siihen mitään sanottavaa.
”Mielenkiintoinen tarjous, sinällään. Uhrautuvat Tohtori,
miten kohteliasta muita kohtaan” Rikke vastaa, hymyillen tavalla joka ei lupaa
hyvää. Ilmeisesti tarjoukseen ei aiota tarttua.”Mutta valitettavasti ette pääse
niin vähällä.” Kuten arvelinkin.
”Miksi me luottaisimme siihen, että sinä päästät meidät
pois jos kerromme sinulle mitä haluamme?” Jack kysyy tuimasti vierestäni.
”Meillä ei ole mitään syytä luottaa sinuun.”
”Teillä ei taida olla vaihtoehtojakaan. Vai onko?”
Vastauksena Rikke saa tuiman katseen Jackilta. Olemme
jumissa tässä keskustelussa nyt ja alan turhautua. Ihmeellistä kaartelua ja
kiertelyä sen ympärillä mitä oikeasti tahdotaan.
”Raina. Olen kuullut, että River otti sinuun yhteyttä.
Mielenkiintoinen valinta, täytyy myöntää. Mutta River on yllättänyt minut
ennenkin ja yleensä hänen valintansa ovat osoittautuneet hyviksi.” Yllätyn kun
minut otetaan näin suorana yhtäkkiä osaksi keskustelua enkä osaa sanoa mitään.
Tuijotan Rikkeä ja odotan miten tämä jatkaa.
”Näin olen ymmärtänyt. Että olen pärjännyt hyvin. Vaikken
kyllä ymmärrä miksi olen täällä. Mutta se nyt ei ole lainkaan uutta minulle.”
”Olet täällä koska haluan sinun olevan tääällä. Niin
yksinkertaista tämä nyt on. ”
”Mikään ei ole noin yksinkertaista. Sen olen oppinut jo
aikoja sitten, älä yritä” Saan tuiman katseen Tohtorilta mutta mulkaisen yhtä
tuimasti takaisin. Jos minut kerran sotketaan tähän niin minä saan silloin
sanoa mitä haluan. Ei tämä tästä hullummaksi voi muuttua. Luotan siihen.
”Kas, ärhäkkä tapaus. Mutta sellaisista minä pidän, pitää
olla luonnetta”. Minä puolestani en pidä lainkaan tavasta jolla Rikke katselee
minua. Katse viipyilee liian kauan vartalollani, arvioivasti. En pidä tästä nyt
lainkaan. Tohtori rykäisee ja palauttaa Rikken maan pinnalle arvioistaan. On
ilmeisesti huomannut saman kuin minä eikä halua, että Rikke menee sille tielle.
Mikä sopii minulle enemmän kuin hyvin.
”Rikke. Me emme tiedä missä River on tällä hetkellä. Emme
ole kuulleet hänestä mitään aikoihin. Pidät meitä täällä aivan turhaan koska
emme voi kertoa sinulle sitä mitä haluat tietää.” Tohtori sanoo ja nousee taas.
Kulkee ikkunalle.
”En usko sinua.”
”Sille minä puolestani en voi mitään, Rikke, ja sinä
tiedät sen” Tohtori sanoo pehmeästi.
”Ehdottaisin, että päästät meidät nyt pois, turha tätä on pitkittää.
Lupaamme vaikka lähettää tietoa kun ja jos kuulemme Riveristä jotain” Hetken
vaikuttaa siltä, että Rikke oikeasti harkitsee asiaa mutta sitten hän
vinkkaakin cybermaneille jotka tarttuvat meistä jokaista käsipuolesta ja
nostavat meidät pystyyn. Mitä nyt.
”Olin toivonut, että tämä menisi helpon kautta mutta
nähtävästi ei. Mennään sitten vaikean kautta. Pojat, viekää heidät.” Rikke
huitoo ja cybermanit alkavat retuuttaa meitä pois huoneesta. Tämähän menee
vallan loistavasti. Ojasta ollakkoon.
Tällä
kertaa meidät laitetaan kahteen huoneeseen, minut ja Unnur toiseen ja Tohtori
Jackin kanssa toiseen. Huone on samankaltainen kuin se ensimmäinen missä olimme
kolmisin. Istun sängyn reunalle ja huokaan syvään, en pidä tästä nyt ollenkaan
ja aistin Unnurista, että hänkään ei ole erityisen tyytyväinen tilanteen
saamaan käänteeseen.
”Mitä sinulle tapahtui? Olimme kovin huolissamme kun
yhtäkkiä olit yön aikana kadonnut” kysyn Unnurilta kun olen ehtinyt hetken
hengähtää.
”Heräsin täällä enkä kyllä osaa sanoa miten jouduin
tänne. Olin tämänkaltaisessa huoneessa kai useamman päivän. Mutta entä te,
miten te päädyitte tänne?” Unnur esittää vastakysymyksen.
”Pitkä tarina lyhyesti: kävimme Riverin asunnolla, sinne
tuli poliiseja etsimään Riveriä ja kun lähdimme sieltä pois, cybermanit
hyökkäsivät kimppuumme ja jouduin eroon Tohtorista. Minut siepattiin ja tuotiin
tänne. Jonkin ajan päästä huoneeseen tuotiin hyvin äänekkäästi vastusteleva
Jack ja sen jälkeen myös Tohtori.”
”Mitä poliisit tekivät Riverin asunnolla?” Unnur utelee.
”Etsivät Riveriä mutta eivät kertoneet miksi”
”Mielenkiintoista. Onkohan sillä tekemistä sen kanssa,
että Rikke on Riverin perässä.” Unnur pohtii puoliääneen. En ole tajunnutkaan
tätä yhteyttä ja jään itsekin miettimään sitä. Voisiko River olla tosiaan sekä
poliisin että Rikken tähtämäisessä samasta syystä. Riverin tuntien kyllä. Sen
verran ehtivä on se nainen. Mutta mitä ihmettä se on nyt mennyt sotkemaan jos
on saanut sekä poliisin että Rikken peräänsä. Kysyn tätä Unnurilta joka ei osaa
vastata mitään. Aavistelen kuitenkin, että tässä piilee avain koko sotkuun ja
Unnur on tästä yhtä mieltä kanssani. Harmiksemme en vaan kuitenkaan saa kiinni
siitä mitä se olisi. Olemme siis edelleen lähtöpisteessä.
”Mitä sinun ja Jackin välillä on?” Unnur kysyy pitkän
hiljaisuuden jälkeen. Kysymys yllättää minut täysin.
”Miten niin? Ei mitään. Tapasin hänet noin kolme tuntia
sitten ensimmäisen kerran. Sen jälkeen olen juossut hänen kanssaan pitkin
käytäviä ja ollut kuulusteltavana. Ei muuta. Ainiin, nukahdin minä hänen
olkapäätään vasten.” vastaan häkeltyneenä.
”Hmm.”
”Mitä hmm?” En nyt tykkää tästä. Ei tarvitse sekoittaa
asioita enempää kuin ne ovat jo sekaisin.
”Ei mitään.” Unnur hymyilee rauhallisesti.
”Kyllä jotain, minä kuulin sen äänestäsi ja näen sen
kasvoistasi” tiukkaan vastausta.
”En vain ole koskaan tavannut Jackia noin rauhallisena.
Hänestä huokuu jotain uutta ja erilaista. Ja se liittyy jotenkin sinuun.”
”Ai. Ei meidän välillä tosiaan mitään ole. Ainakaan minun
puoleltani. Ei minulla ole aikaa eikä halua sellaisiin. Suhteisiin. En ole valmis
moiseen.” Viime suhteesta oli aikaa ja olisi varmaan tehnyt hyvää minulle jo
olla jonkun kanssa mutta en kyennyt. Muisto Innisistä oli liian tuore, liian
arka. Edelleen tuntui kuin olisin pettänyt häntä jos olisin toisen kanssa. Oli
niitä tilaisuuksia ollut mutta en ollut tarttunut niihin, olin jättänyt ne
järjestelmällisesti huomiotta. Kaikki. Vaikka kuinka oli tyrkytetty. Ja voi
kyllä, ystävät olivat tyrkyttäneet minulle vaikka ketä Innisin poismenon
jälkeen, systemaattisesti ja sitkeästi mutta vihdoinkin olin saanut ne
uskomaan, että en ollut valmis enkä halukas moiseen. Kyllähän sitä kaipasi
vierelleen jotakuta. Innisiä. Mutta se ei ollut enää mahdollista. Hänet oli
viety minulta pois, aivan liian aikaisin. Vedin hartiat taakse ja hengitin
syvään, nyt ei ollut aika tälle pohdinnalle.
”Selvä. Kerroin vain mitä luin tilanteesta” Unnur sanoo
sovittelevasti. Ilmeisti aavisti mitä mietin ja mihin suuntaan ajatukseni
menivät.
”Mitä me nyt tehdään, istutaan ja odotetaan? ”
”Niin. Emme me muutakaan voi. Rikke savustaa meistä ulos
tietojamme, hän on tottunut saamaan mitä haluaa. Kuten ehkä arvasitkin hänen
käytöksestään ylhäällä.” Kyllä, sen viban minäkin sain siitä naisesta.
”Hemmetin pelottava nainen. En muista koska olisin
pelännyt ketään noin. Jotenkin karmiva.”
”Moni sanoo hänestä noin. Vaikka oikeastaan hän on varsin
rauhallinen ja kiltti, hänellä on vain kova kuori. On joutunut sen kasvattamaan
jotta on pärjännyt elämässä.” Unnur selittää.
”Miten vain, ei se tee hänestä vähemmän karmivaa. ” Saan
taas vilunväreet kulkemaan selkäpiitäni pitkin kun mietin Rikkeä tuijottamassa
minua arvioiden.
Aika kuluu taas lähes ryömien. Ajankulusta meillä ei ole
mitään hajua koska huoneeessa ei ole kelloa. Voi olla, että olemme olleet
huoneessa viisi minuuttia tai viisi tuntia. Istumme ja juttelemme niitä näitä,
lähinnä Innosolista ja sen asukkaista ja elämästä siellä. Opin kaikenlaista
uutta tuosta planeetasta ja sen asukkaista ja eläimistä joita siellä asuu.
Kerron kohtaamisestani yksisarvisen kanssa ja Unnur kertoo minun olleen
erittäin onnekas, harva kuulemma pääsee koskaan näkemään sellaista ja vielä
harvempi koskemaan. Hyvä, jotain hyvääkin tässä retkessä. Varsin yhtäkkiä
ovelta kuuluu vieno koputus ja se aukeaa. Ovella seisoo Rikke joka kysyy voiko
hän tulla sisään. Katsomme hetken toisiimme Unnurin kanssa, kuin miettien
voimmeko me muka oikeasti sanoa naiselle, että ei hän saa tulla sisään mutta
nyökkäämme sitten. Rikke astuu sisään ja vetää oven perässään kiinni. Mietin
mitä nyt seuraa, nytkö meitä grillataan kahden kesken Unnurin kanssa,
kuvitteleeko Rikke saavansa meistä näin jotain irti mitä emme kertoneet kun
olimme kaikki koolla. Rikke istuu sängylle viereeni ja kysyy olemmeko olleet
tyytyväisiä majoitustiloihin. Pyörittelen silmiäni, kohteliaisuuskäynnillekö se
tulikin.
”Kyllähän tämä aika tässä on kulunut, ihan hyvin
sanoisin” vastaan hieman varautuneesti.
”Hyvä hyvä. Aina kiva kuulla, että vieraat viihtyvät.
Vaikkeivat he olisikaan täällä omasta halustaan”. Rikke vastaa hymyillen.
Menisi jo asiaan. Rikke kuitenkin on pitkään hiljaa ja katselen vaivihkaa
vieressäni istuvaa naista. Hän on kovin pieni ja kapea. Mutta hänestä huokuu
voima ja valta mutta jotenkin aistin myös tiettyä katkeruutta. En tiedä miksi.
”Ymmärsin, että olet arkeologi, Raina” Rikke sanoo
rikkoen hiljaisuuden. Nyökkään vastaukseksi ihmetellen mihin keskustelu on
menossa.
”Kyllä, olen.”
”Minulla olisi sinulle pieni tehtävä. Voisitkohan sinä
auttaa minua?” Rikke kysyy hyväntahtoisesti ja tuijottaa minua suoraan silmiin.
”Minkälainen tehtävä?”
”Kaipaan apua erään esineen tunnistuksessa” Rikke vastaa
huolettomasti. En voi olla miettimättä onko kyseessä se esine jota Riveriltä
tavoitellaan. Rikke taitaa huomata kasvoiltani mitä mietin sillä vastaa
sanattomaan kysymykseeni sanomalla, että kyseessä todella on tuo esine. Tai
oikeamminkin kuvia siitä sillä esinehän on ilmeisesti Riverillä. Mietin mitä
vastata. En tiedä onko minulla vaihtoehtoja, en usko, että voin kieltäytyä ja
olla turvassa. Haen katseellani tukea Unnurista joka nyökkää vähän ja sanon
Rikkelle, että otan tehtävän vastaan.
”Mutta yhdellä ehdolla. Sen jälkeen päästät meidät pois.
Kaikki neljä.”
”Kaupantekijä ja räväkkä, tykkään sinusta hetki hetkeltä
enemmän ja enemmän, Raina” Rikke sanoo nauraen mutta lupaa toteuttaa ehtoni. En
kyllä usko siihen ennen kuin olen turvassa. Jos tässä nyt turvassa on missään.
”Tule, mennään yläkertaan. Kuvat ovat siellä enkä halua
liikuttaa niitä niiden huonon kunnon takia” Rikke nyökkää kohti ovea. Unnur
hymyilee minulle, kuin luodakseen minuun uskoa siitä, että kaikki on hyvin.
Nielaisen ja seuraan Rikkeä. Kuljemme pitkää käytävää pitkin ja kiipeämme
rappuset hiljaisuudessa. Minulla ei ole mitään sanottavaa eikä näytä olevan
Rikkelläkään. Joten olemme siis hiljaa. Emme mene samaan huoneeseen missä olimme
aiemmin vaan sen viereiseen huoneeseen joka vaikuttaa työhuoneen ja kirjaston
välitilalta. Keskellä huonetta on iso pöytä jolle on levitetty karttoja,
useampia kirjoja ja vanhalta näyttäviä valokuvia. Rikke osoittaa kohti pöytää
ja kertoo tehtäväni olevan siinä.
”Mitä sinä haluat esineestä tietää?” Haluan tietää
mahdollisimman tarkkaan mitä minulta odotetaan.
”Kaiken mahdollisen mitä osaat minulle siitä kertoa. Omat
asiantuntijani ovat sen jo tutkineet mutta haluan tuoreen mielipiteen.” Tässä
kohtaa voisi kokea arvostusta ja luultavasti niin tekisinkin jos tilanne olisi
toinen. Tässä tilanteessa en kuitenkaan osaa nauttia saamastani arvostuksesta
enkä rentoutua. Hengitän syvään ja astelen pöytää kohti. Silmäilen pöydälle
levitettyä aineistoa, yritän saada jonkinlaisen yleissilmäyksen materiaalista
ja siitä mitä se kenties käsittelee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti